Maaliskuussa hukkui viisi ihmistä – tämän vuoksi paksukin jää on vaarallinen
Viisi ihmistä hukkui jäihin vajoamisen seurauksena maaliskuussa, Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto (SUH) kertoo ennakkotietojensa pohjalta.
SUH seuraa hukkumisia median välittämien tietojen kautta. Kaikkiaan tammi–maaliskuun aikana jäihin on SUH:n ennakkotietojen mukaan vajonnut ja hukkunut yhteensä yhdeksän ihmistä, joista kahdeksan on ollut miehiä.
Liitto muistuttaa, että keväällä jää voi haurastua ja puikkoontua nopeasti, mikä voi saada monikymmensenttisenkin jääkerroksen pettämään.
– Lämmin ja aurinkoinen sää heikentää jääkansia nopeasti. Jään paksuus ei enää kerro sen turvallisuudesta, SUH:n vesiturvallisuusasiantuntija Anne Hiltunen toteaa tiedotteessa.
Hiltusen mukaan läheltä piti -tilanteet kaksinkertaistuivat maaliskuussa edellisiin kuukausiin verrattuna.
Hiltunen sanoo, että kovien pakkasten vuoksi jäätilanne on tänä talvena ollut Suomessa tavanomaista parempi. Kelimuutokset ovat kuitenkin näkyneet siinä, että jään rakenne on talven mittaan muuttunut.
– Pitää vain muistaa, että nyt kun alkaa lämmetä, niin aurinko heikentää (jäätä), Hiltunen sanoo.
Liitto muistuttaa, että jäälle kannattaa lähteä tarvittavien turvavälineiden, kuten naskalien kanssa. Lisäksi SUH:n mukaan jäälle ei kannata lähteä yksin ja mukaan kannattaa ottaa jotain kättä pidempää, jolla testata jään kantavuutta. Yksin kulkevan aikuisen alla pitäisi SUH:n mukaan olla 10 sentin jääkerros, kun taas moottorikelkka tai mönkijä vaatii 15 sentin kerrosta.
Ennakkotiedot: Yhdeksän hukkunut alkuvuonna
SUH:n ennakkotietojen mukaan kaikkiaan tammi–maaliskuun aikana jäihin on vajonnut ja hukkunut yhteensä yhdeksän ihmistä. Heistä yksi on ollut nainen ja kahdeksan miehiä. Alkuvuoden hukkumistapauksista kolme SUH on kirjannut tapahtuneen Länsi- ja Sisä-Suomen alueella, kaksi Etelä-Suomessa, kaksi Itä-Suomessa ja kaksi Lounais-Suomessa.
Keskimäärin jäihin vajoamisissa hukkuu SUH:n ennakkotietojen mukaan vuosittain 18 ihmistä, joista valtaosa on miehiä.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää