Viranomaisten mukaan pelkästään yksi asia estäisi jopa 80 prosenttia vesiliikenteen hukkumisista.
Suomessa hukkuu joka vuosi 100–150 ihmistä. Hukkuneista noin kolmannes menehtyy vesiliikenneonnettomuuksissa.
Tutkimusten mukaan jopa kahdeksan kymmenestä vesiliikenteessä hukkuneesta olisi pelastunut, jos he olisivat käyttäneet pelastusliivejä – ja ne olisivat olleet päällä oikein.
Lue myös: Asiantuntija teki kolme poikkeuksellista havaintoa hukkumiskuolemista
Tällainen on tyypillinen onnettomuus
Lain mukaan kaikissa moottoriveneissä ja yli viiden metrin pituisissa purjeveneissä olisi oltava pelastusliivit jokaiselle matkustajalle. Vastuu asiasta on veneen päälliköllä.
Vesiliikenteen todelliset riskit piilevät kuitenkin toisaalla, kertoo Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton toiminnanjohtaja Kristiina Heinonen.
Iso osa vesikulkuneuvoilla liikkuvien hukkumistapauksista tapahtuu nimittäin liikuttaessa pienillä moottoriveneillä ja soutuveneillä, joissa pelastusliivejä ei vaadita.
– Tyypillisesti vesiliikenneonnettomuuksissa ollaan yksin liikkeellä pienellä mökkiveneellä, joka syystä tai toisesta keikahtaa ja veneilijä tipahtaa yllättäen veden varaan, Heinonen toteaa tiedotteessa.
– Monesti joku kuulee avunhuudot, mutta valitettavasti turhan usein apu saapuu liian myöhään heille, jotka ovat jättäneet pelastusliivit pukematta.
Pelastusliivien käytön lisääminen olisi Heinosen mukaan tehokkain yksittäinen toimi hukkumisten vähentämiseksi Suomessa.
– Valistuksen lisäksi tulisi miettiä myös pelastuspukineita koskevan lainsäädännön tiukentamista.
