Ahvenanmaan matkailu kasvattaa suosiotaan.
Epävarmuus maailmalla ohjaa suomalaisia matkailijoita nyt kotimaan kohteisiin. Tämä on huomattu myös Ahvenanmaalla. Matkailijoita kiinnostavat erityisesti vehreä luonto, saaristo, ruoka ja eläinsafarit.
Nygårdin tila Ahvenanmaan Sundissa järjestää suosittuja eläinsafareja, joissa on nähtävillä muun muassa possuja.
Safareista on kasvanut merkittävä matkailutuote ja eri toimijoiden safareilla voi nähdä myös strutseja, laamoja ja peuroja.
Kuluneena keväänä matkailijoita on ollut Suomesta ja Ruotsista viime vuosia enemmän. Visit Ålandin toimitusjohtaja Noora Löfström uskoo, että yleinen epävarmuus maailmalla saa ihmiset matkustamaan kotimassa enenevissä määrin.
– Hotelliyöpymiset ovat kasvaneet 16 prosenttia viime vuoden huhtikuusta ja muutenkin alkuvuosi on ollut hyvä.
Hänen mukaansa kapasiteettia on kasvatettu, mutta esimerkiksi heinäkuussa matkaavan kannattaa varata petipaikka ajoissa.
– Monet hotellit ovat fiksanneet ja päivittäneet huoneita ja terasseja, että täällä kyllä koko ajan parannetaan matkailun laatua.
Laivalla Ahvenanmaalle matkaavien saapumista helpotettiin, kun Långnäsiin aukesi uusi matkustajaterminaali.
– Kesällä meidän suurimmat matkustajamäärämme tulevat siis lomalle tänne Ahvenanmaalle. Kesäsesonkina ainakin matkailu kukoistaa, Finnlinesin matkustajaliikenteen johtaja Marko Palmu sanoo.
