Millaista on elää pakonomaisten ajatusten tai toimintojen kanssa? Studio55.fin kyselyyn vastanneet lukijat kertoivat.
”Kaupassa järjestelen hyllyjä kuntoon”
Minulla on monta vuotta ollut aivan järjetön järjestelypakko-oire. Kaupassa järjestelen hyllyjä kuntoon, vaikkei se kuulu työhöni, ja jos jotain tavaraa on väärässä paikassa, se on pakko viedä paikalle. Samoin kirjastossa, kirjat pitää olla rivissä. Ja totta kai kotona.
”Laitan huulirasvaa jatkuvasti”
Pakko-oireinen käyttäytyminen tulee esille, kun olen hermostunut tai epävarma. Järjestelen tavaroita, jos olen kotona. Jos olen muualla, laitan huulirasvaa jatkuvasti.
"Täytyy monta kertaa katsoa ja kokeilla, onko ulko-ovi varmaan kiinni."
”Asioilla on oltava oma tarkka järjestyksensä”
Esimerkiksi kotoa poistuessa on pakko tarkistaa asiat muutamaan kertaan ennen lähtöä. Onko kahvinkeitin kiinni, hanat suljettu, valot sammutettu... Ajoittain tämä rasittaa, koska en osaa ajatella, että kertaalleen tehty ja hyvin on. Asioilla/tavaroilla on myös oltava oma tarkka järjestyksensä. Raivostuttavaa, vaikka ei varmasti pahimmasta päästä.
”Varmuuden vuoksi koitan, että levyt on kylmiä”
En voi mennä nukkumaan ennen kuin olen tarkastanut, että keittolevyt on sammutettu. Minulle ei riitä, että näen, että kytkimet on nolla-asennossa, vaan varmuuden vuoksi koitan, että levyt on kylmiä. Teen tämän tarkastuksen, vaikka en olisi liettä käyttänytkään useampaan päivään. En ole kokenut tätä toimintaa liian raskaaksi tai ongelmalliseksi, joten en ole siihen apua hankkinut.
”Pesin käsiäni, kunnes riita päättyi”
Olen kärsinyt pakko-oireista 5-vuotiaasta lähtien. Ahdistuin vanhempien riidoista, jotka liittyivät poikkeuksetta aina äidin alkoholin juomiseen. Aina, kun riita alkoi, menin vessaan, laitoin oven lukkoon ja aloin pestä käsiäni. Pesin käsiäni niin kauan, kunnes riita tavalla tai toisella päättyi, kesti se kuinka kauan hyvänsä. Käteni olivat syvillä haavoilla ainaisen pesemisen kuivatettua niitä, mutta kukaan ei reagoinut asiaan mitenkään.
"Nypin ripsiäni, varsinkin stressaantuneena."
Nykyään olen 40-vuotias, ja pesen edelleen jatkuvasti käsiäni. Ahdistuessani, stressaantuessani, suuttuessani – pesen vain käsiäni. Se on ahdistavaa itsessään, eikä oikeasti tuo helpotusta mihinkään, mutta koen vain pakonomaista tarvetta siihen. Äitini on jo kuollut aikaa sitten, ja pahimmillaan käsienpesu on ollut lähellä hänen kuolemansa aikaa.
Tulen todennäköisesti kärsimään tästä ikuisesti, mutta olen jo tähän ikään mennessä oppinut, että se on osa minua, aina. Kun minun on hyvä olla, pesen vähemmän käsiäni. Läheiset tietävät asiasta, eivätkä enää siitä huomauttele.
Pakko siivota
Olen kärsinyt jo 14-vuotiaasta asti pakko-oireisesta siivoamisesta. Oireet vaihtelevat oman elämäntilanteen mukaan. Isoin apu on ollut lääkityksen ja terapian yhdistelmästä. Nykyään koitan elää itsekseni vaivan kanssa päivä kerrallaan.
”En uskaltanut poistua kotoa”
Minä sain diagnoosini pakko-oireisesta häiriöstä ollessani 18-vuotias. Oireet olivat niin pahoja, että ne vaikuttivat koko elämääni. Ihmissuhteeni kärsivät, kun en enää jossain vaiheessa uskaltanut poistua kotoa. En voinut elää normaalia nuoren tytön elämää. Olin juuri saanut ajokortin enkä uskaltanut ajaa autoa. Kaverit kävivät paljon juhlimassa, mutta minä en koskaan uskaltanut mukaan. Päivät halusin vain nukkua, koska nukkuessa minua ei ahdistanut. Pelkäsin niin paljon omia ajatuksiani.
Nyt ollessani 24-vuotias pakko-oireisuus on edelleen osa arkeani. Lääkityksen ja psykoterapian avulla olen saanut ahdistusta ja pakko-oireita kuriin. Matka on ollut pitkä, mutta toivon, että joku päivä voin elää normaalia elämää.
"Kärsin siivoukseen liittyvistä pakonomaisista asioista. On pakko imuroida joka päivä. On tavallaan kotinsa vanki."
Pakonomaista hamstraamista
Kärsin pakonomaisesta hamstraamisessa lievässä muodossaan. Ongelman siitä tekee se, että tavaraa on liikaakin kotona. Pystyn tosin luopumaankin ja myymään, mutta tälläkin hetkellä odottaa kymmenisen isoa pahvilaatikollista kattoon asti myyntitavaraa. On virallinen diagnoosi, minulla on kuitenkin muitakin mt-diagnooseja, jotka ovat hoitoni kantilta keskeisempiä, joten vielä ei olla varsinaisesti hoidettu tätä ongelmaa.
Ongelmat poistuneet huomion kiinnittämisellä
Aikoinaan oli ongelma juuri tämmöinen ”jätinkö lieden päälle?” ja ”laitoinko varmasti oven lukkoon, kun lähdin kotoa pois?”. Suurimmaksi osaksi nämä ovat poistuneet vain yksinkertaisella huomion kiinnittämisellä. Esimerkiksi laitan huomioon, kun ovi naksahtaa kiinni, ja näin ollen muistan sen myös myöhemmin, kun asia tulee mieleen. Sama myös lieden kanssa, mutta nykyään liedessäni on merkkivalo, joka ilmoittaa että liesi on pois päältä.