Parikymppinen Nina sanoo tällä hetkellä voivansa melko hyvin ja on valmis kertomaan tarinansa. Vielä noin kolmisen vuotta sitten ahdistus olisi ollut liian tuoreessa muistissa, mutta nyt hän uskaltaa kannustaa kaikkia hakemaan apua ajoissa.
Yhdeksänteen luokkaan asti Nina jaksoi suorittaa: pelata koripalloa SM-tasolla, olla mukana oppilaskunnassa ja seurakunnan isostoiminnassa. Täydet päivät veivät lopulta mehut. Nina oli koko ajan väsynyt eikä saanut enää mistään iloa. Hän tunsi tarvitsevansa apua ja haki sitä.
Ensimmäinen koulupsykologi, jolla Nina kävi, käännytti ja sanoi: ”Kyllä sä pärjäät, et sä mitään apua tarvitse.”
Sen jälkeen tilanne vaan paheni.
“Yritin selviytyä, mutta lopulta jo sängystä ylös pääseminen oli vaikeaa, alkoi tulla poissaoloja koulusta.”
Ahdistus kasvoi, mutta lahjakkaana oppilaana hän jotenkin kuitenkin sai hyvän päättötodistuksen.
Nina on huomannut, että ulkoiset asiat liitetään liian usein yhteen mielenterveyden kanssa. ”Se, että selviydyt koulusta tai näytät ulkoisesti terveeltä ja hyvinvoivalta, ei välttämättä kerro mitään siitä, miltä pään sisällä tapahtuu. Ei esimerkiksi masentunut ole koko ajan itkuinen ja epätoivoinen.”
Vasta pohjalta uuteen alkuun
Lukiossa Nina hakeutui uudelleen avun piiriin ja kertoi voivansa edelleen todella huonosti. Arjesta selviytyminen oli vaikeaa, nukkuminen, syöminen…ihan kaikki tuntui todella raskaalta. ”Olin itsetuhoinen ja sain paniikkikohtauksia.”
