”Olisipa joku kohdannut minut aidosti jo aiemmin.”
Julkaistu alle minuutti sitten
KAUPALLINEN YHTEISTYÖ: MIELI RY
Parikymppinen Nina sanoo tällä hetkellä voivansa melko hyvin ja on valmis kertomaan tarinansa. Vielä noin kolmisen vuotta sitten ahdistus olisi ollut liian tuoreessa muistissa, mutta nyt hän uskaltaa kannustaa kaikkia hakemaan apua ajoissa.
Yhdeksänteen luokkaan asti Nina jaksoi suorittaa: pelata koripalloa SM-tasolla, olla mukana oppilaskunnassa ja seurakunnan isostoiminnassa. Täydet päivät veivät lopulta mehut. Nina oli koko ajan väsynyt eikä saanut enää mistään iloa. Hän tunsi tarvitsevansa apua ja haki sitä.
Ensimmäinen koulupsykologi, jolla Nina kävi, käännytti ja sanoi: ”Kyllä sä pärjäät, et sä mitään apua tarvitse.”
Sen jälkeen tilanne vaan paheni.
“Yritin selviytyä, mutta lopulta jo sängystä ylös pääseminen oli vaikeaa, alkoi tulla poissaoloja koulusta.”
Ahdistus kasvoi, mutta lahjakkaana oppilaana hän jotenkin kuitenkin sai hyvän päättötodistuksen.
Nina on huomannut, että ulkoiset asiat liitetään liian usein yhteen mielenterveyden kanssa. ”Se, että selviydyt koulusta tai näytät ulkoisesti terveeltä ja hyvinvoivalta, ei välttämättä kerro mitään siitä, miltä pään sisällä tapahtuu. Ei esimerkiksi masentunut ole koko ajan itkuinen ja epätoivoinen.”
Vasta pohjalta uuteen alkuun
Lukiossa Nina hakeutui uudelleen avun piiriin ja kertoi voivansa edelleen todella huonosti. Arjesta selviytyminen oli vaikeaa, nukkuminen, syöminen…ihan kaikki tuntui todella raskaalta. ”Olin itsetuhoinen ja sain paniikkikohtauksia.”
Vasta silloin hänet otettiin vakavasti. Uusi psykologi järkyttyi Ninan voinnista ja kokemuksista, ja teki heti lähetteen nuorisopsykiatriaan. Tästäkin kului kuitenkin kokonainen vuosi kaikkine arviointeineen, ennen kuin hän lopulta pääsi avun piiriin.
“Arvosanat koulussa romahtivat, aloin satuttaa itseäni, lopetin kaikki harrastukseni ja lukion kurssit meinasivat keskeytyä jatkuvasti.”
Eniten arjesta selviytymisessä auttoivat äidin ja opinto-ohjaajan tuki. Pidensin lukiota neljään vuoteen vaikeuksien takia.
”Opinto-ohjaajani ansaitsee erityiskiitoksen, että sain koulun käytyä loppuun. Hän lähetti viestejä opettajille ja järjesteli, jotta he antaisivat minulle lisää aikaa ja sopi heidän kanssaan, miten saan kurssit suoritettua.”
Torjuttuna aloin epäillä itseäni
Ninalla on ollut itsellään koko ajan vahva tahto muuttaa elämäänsä.
”Minulla on ollut koko ajan toive, että asiat muuttuvat parempaan päin ja olen ottanut apua vastaan.”
Hän puhui pahasta olostaan useamman kerran, mutta sitä ei aina ole otettu vakavasti. Jopa päivystyksestä hänet on joskus käännytetty kotiin.
”Kun tulee torjutuksi monta kertaa ja lopulta saa apua, on vaikea uskoa, että oikeasti sitä tarvitsee. Alkaa ajatella, ettei tunne itseään, on väärässä, ja että ammattilaiset ovat oikeassa.”
”Olisipa minut otettu vakavasti heti, kun hain ensi kerran apua. Ei olisi tarvinnut mennä niin huonoon kuntoon”, Nina sanoo.
Kun apua ei muualta saanut ja Ninalla oli todella huono olla, hän oli yhteydessä Kriisipuhelimeen, jossa päivystäjä sai joskus suostuteltua antamaan osoitteen ambulanssin tilaamiseen, kun Nina ei olisi sitä itse pystynyt tilaamaan, vaikka oli itsetuhoinen. Joskus taas puhelu auttoi rauhoittumaan sen verran, että jaksoi seuraavaan päivään.
Myös Sekasin chatissa Nina kertoo jutelleensa joitakin kertoja silloin, kun tilanne ei ollut niin akuutti, mutta terapiaan oli aikaa ja piti saada purettua huonoa oloa.
Hitaasti kohti helpompaa elämää
Psykoterapian kautta hitaasti edeten ja välillä takapakkia ottaen Nina kertoo vähitellen tutustuneensa paremmin itseensä. Sellaiset asiat, jotka olisivat saaneet hänet pois raiteiltaan vielä muutama vuosi sitten, eivät enää lamaannuta häntä samalla tavalla.
Nina kertoo oppineensa tunnistamaan esimerkiksi tuloillaan olevan paniikkikohtauksen tai masennuksen ja tietää, miten niistä selviytyy paremmin.
”Samat vaikeudet mulla on edelleen eikä päänsisäiset asiat tule muuttumaan noin vaan, mutta nyt tunnistan ne paremmin ja ne vievät koko ajan vähemmän ja vähemmän tilaa.”
”Toipuminen on pitkä tie ja välillä siinä tulee takapakkia, mutta pikkuhiljaa muutoksia elämässä tapahtuu”, Nina sanoo.
"Myös lukion lopulla todettu ADD on auttanut tunnistamaan omia käytösmalleja ja haasteita, jolloin niihin on helpompi suhtautua rakentavasti itsekritiikin ja -syytösten sijaan."
Lukion jälkeen Nina hakeutui töihin ravintola-alalle.
”Töihin meno helpotti. Ei ollut samanlaisia akateemisia paineita suoriutua tehtävistä ja kokeista. Se ei silti tarkoita, etteikö minulla olisi kunnianhimoa. Olen opiskellut koko ajan alaa ja ottanut lisää vastuuta.”
Tällä hetkellä Nina työskentelee apulaisravintolapäällikkönä.
Irti muiden vaatimuksista
Nina kertoo, että kaikkia hänen läheisiään ei hänen uravalintansa ole miellyttänyt. Hän kokee, että ravintola-ala koetaan monen mielestä helppona työnä, jota kuka tahansa voi tehdä.
”Se ei kyllä ole ollenkaan totta. Jotkut läheiseni kuitenkin tuntuvat ajattelevan, että hukkaan kykyjäni, kun olin niin hyvä koulussa.”
Läheisten asettamat vaatimukset vaikuttavat Ninaan kuitenkin terapian ja aikuistumisen kautta yhä vähemmän. Äiti on edelleen se, joka ymmärtää menneet vaikeudet ja johon luottaa, mutta kumppani on ollut myös iso voimavara omaa nuoren aikuisen elämää rakentaessa.
”Tunnen itseni koko ajan paremmin enkä romahda niin helposti”, kertoo Nina
”Vaikka minulla on edelleen välillä vaikeita hetkiä, koen, että voin joka päivä olla enemmän oma itseni ja tehdä sellaisia valintoja, jotka tuntuvat hyvältä.”
Tällä hetkellä musiikki ja keikoilla käyminen tuo tarvittavaa hyvää fiilistä niin Ninan kuin hänen kumppaninsa elämään.
Lahjoita tänä jouluna MIELI ry:n työhön nuorten mielenterveydelle, jotta jokainen nuori voisi saada tukea ja apua ajoissa:mieli.fi/joulu
