Love Island Suomi -ohjelmassa rakastunut Veera saa paljon työtarjouksia: "Lopetan päivätyöt"

Love Island Suomi -sarjan ensimmäisellä kaudella toisensa löytäneet Veera ja Janne elävät edelleen onnellisessa kaukosuhteessa. Veera kertoo saaneensa paljon työtarjouksia.

Love Island Suomi -ohjelmassa toisensa löytäneetJanne Nevalainen ja Veera Virta pitävät yhtä edelleen tänäkin päivänä.

Veera kertoo saaneensa paljon työtarjouksia sosiaalisen median kautta. Hän aikoo lopettaa pian päivätyöt keskittyäkseen uuteen uraansa.

– Lopetan päivätyöt piakkoin. Perustin oman yrityksen. Alan viemään sitä eteenpäin. Meillä on tulossa kaverin kanssa uusi juttu, joka lanseerataan. Liittyy treenaamiseen ja hyvinvointiin, Veera kertoo.

Pariskunta haaveilee myös omasta tv-ohjelmasta.

– Jos joku ehdottaa tv-sarjaa, niin lähden mukaan, Veera pohtii.

– Olisihan se ihan kivaakin, Janne tuumii.

Pariskunnan yhteiselo on sujunut vajaan vuoden aikana hyvin. Edelleen toisiinsa rakastunut pari kertoo kohdanneensa myös pieniä riitoja.

– Meillä ei ole ollut mitään hirveän isoja riitoja. Kinastellaan tyhmistä arkisista asioista. Isommat riidat, mitä on ollut ovat lähteneet jostain tyhmästä väärinkäsityksestä liikkeelle, Veera kertoo.

– Perus parisuhteen arkijuttuihin. Sellaisia mihin kaikki voivat samaistua aika lailla. Sitten sitä on mietitty jälkeenpäin, että olipas tyhmää. Aika hyvin on saatu puhuttua kaikki läpi, Janne avautuu.

Molemmat odottavat malttamattomina uuden Love Island Suomi -kauden alkua.

– Aiotaan seurata uutta kautta. Kannattaa olla avoimin mielin ja kuunnella omia tunteita eikä miettiä niin paljon mitä muut ajattelevat. Pitää ottaa kaikki irti, Veera ja Janne vinkkaavat uusille asukkaille.

Love Island Suomi Subilla kuutena iltana viikossa alkaen 19.8.

 

Lue myös:

    Uusimmat