Lounais-Suomen poliisin kuva todistaa, että tien päällä voi tulla vastaan aivan mitä tahansa: "Vaikutti jo liikenneturvallisuuteen" – kuskille sakot

Volvo-kuski määrättiin tästä tempusta ajokieltoon – kaupan päälle 22 päiväsakkoa 0:20
KATSO MYÖS: Videolla nähtävä Volvo-kuski myönsi poliisille, ettei törkytemppu ollut vahinko. Kortti pois ja käteen 22 päiväsakkoa.

Pidä huoli, ettet ikinä lastaa autoa tällä tavalla. Poliisi antoi kuljettajalle sakon liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Lounais-Suomen poliisi muistuttaa sosiaalisessa mediassa, ettei autoa saa ikinä lastata niin täyteen tavaraa, että kuljettajan näkyvyys heikentyy.

Se julkaisi kuvan autosta, joka oli ajanut partiota vastaan. Löydät kuvan alempaa jutusta.

– Ohjaamossa olevan tavaran suuri määrä vaikutti jo liikenneturvallisuuteen, poliisi kirjoittaa julkaisun kuvatekstissä.

Järki käteen autoa kuormatessa

Ajoneuvon kuljettajalla on oltava lain ja kaiken mahdollisen arkijärjen mukaan esteetön näkymä ympärilleen.

– Tavarat on sijoitettava autoon niin, etteivät ne häiritse kuljettajan havainnointia tai ajamista. Siksi ajoneuvoa ei voi – edes väliaikaisesti – lastata tavaralla niin, ettei kuljettaja näe esteettömästi ikkunoista ulos.

Artikkeli jatkuu julkaisun alla.

Jos julkaisu ei näy, katso se täältä.

Poliisi muistuttaa, että onnettomuustilanteessa ajoneuvon sisällä olevat tavarat voivat aiheuttaa suuriakin vaaratilanteita.

– Pakkaa siis tavarat tavaratilaan ja jätä matkustamo matkustajille.

Kuljettaja sai sakon liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Oikein pakattu auto voi pelastaa henkesi 5:32
KATSO MYÖS: Oikein pakattu auto voi pelastaa henkesi.

Lue myös:

    Uusimmat