Louise sairasti vesirokon 5-vuotiaana – yli 25 vuotta myöhemmin arvesta kehittyi syöpä
Louiselle vesirokosta jäänyt arpi kehittyi tyvisolusyöväksi, kertoo muun muassa News.com.au-sivusto.
Brittiläinen Louise Thorell, 32, sairasti vesirokon 5-vuotiaana. Tauti jätti hänen kasvoihinsa arven, jota hän piti harmittomana.
Vuonna 2018 arpi alkoi kuitenkin muuttua. Hän oli raapaissut sitä vahingossa, ja se oli alkanut vuotaa. Arpeen muodostui rupi ja myöhemmin se alkoi taas vuotaa. Tätä jatkui muutaman kuukauden ajan.
Infektioiden takia lääkäriin
Sitten Louise sai tulehduksen. Iho silmän alapuolelta turposi ja arpi kasvoi aina, kun se alkoi vuotaa ja parantui taas.
Seurasi kaksi muutakin infektiota, yksi nenässä ja toinen huulessa.
Ensimmäisen infektion jälkeen Louise oli huomannut, että arven ympärillä oli pieniä verisuonia.
Louisea alkoi pelottaa. Suvussa oli nimittäin aiemminkin ollut ihosyöpää.
Diagnoosina tyvisolusyöpä
Nainen meni lääkäriin ja hän sai nopeasti ajan ihosyöpäklinikalle. Tutkimusten jälkeen, muutamaa viikkoa myöhemmin, tuli karu diagnoosi: Louisella oli tyvisolusyöpä.
– Se tuntui paksummalta ja vahamaisemmalta kuin normaali iho, Louise muistelee Mirror-lehdelle.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Louiselle tehtiin kolme leikkausta syöpäkasvaimen poistamiseksi. Ne auttoivat, sillä hän parani.
Leikkauksesta jäi näkyvä arpi, joten hän tarvitsee korjaavan kirurgisen operaation vahinkojen vähentämiseksi.
Muutaman viikon ajan arpi tuntui Louisesta kauhealta. Toisaalta hän on hyvin iloinen, että syöpä on nyt mennyttä elämää.
– Tunnen itseni onnekkaaksi, koska tässä ei käynyt pahemmin. Kasvoni ovat muuttuneet lopullisesti, mutta ihoni on vapaa syövästä.
Lähteet: Thesun.co.uk, News.com.au, Metro.co.uk
Uusimmat
-
08:30
Kahovkan pato on tuhoutunut, evuakuoinnit aloitettu – MTV seuraa sotaa
-
08:19
Petteri Orpo saapui Säätytalolle: ”Mieli tekee jo yläkertaan töihin”
-
08:09
NY Times: Ukrainan vastahyökkäys on alkanut
-
08:08
Orbánin hallinto syöttää kansalle väärää tietoa ja salaliittoja: ”Kadulla on suuri mielenosoitus, mutta uutisissa näkyy, ettei siellä ole ollut ketään”
-
08:04
Florida joutui tukalampaan asemaan, Anton Lundell luo uskoa omiinsa – "Se ei ole ohi"
-
07:59
Professori MTV:lle: Lääkäriin pääsy paljon nopeampaa, helpompaa ja halvempaa verrokkimaissa kuin Suomessa: "Se on surullista ja väärin"
-
07:56
Satelliittikuvat paljastavat: Kahovkan pato on tuhoutunut Ukrainassa
-
07:42
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
07:34
Prinsessa Eugenien ja Jack Brooksbankin toinen lapsi syntyi! Paljastivat pienokaisen nimen suloisella kuvalla
-
07:26
HIFK:n jättihankinnat eivät jääneet tähän? – ”Kyllä me edelleen markkinoita katsomme”
-
07:21
Tutkimus tunnisti neljä hälytysmerkkiä, jotka voivat ennustaa aikaista suolistosyöpää
-
07:15
Norjalainen hiihtotähti kärsii vielä vuoden jälkeenkin – aivotärähdyksen jälkioireet mullistaneet arjen: “Se on välillä melko rankkaa"
-
06:55
HIFK iski Jori Lehterällä kiinni sen pahimpaan puutteeseen – nyt isolta, pahalta ja punaiselta voi odottaa vain yhtä asiaa
-
06:33
James May MTV:n haastattelussa: Tämän roadtripin olisi voinut jättää väliin – "Aivan hirveää"
-
06:29
Kuolettava kivisade sinkosi päänkokoisia murikoita puolen kilometrin päähän rusikoiden rakennuksia ja autoja – katso videolta poikkeuksellisen onnettomuuden tuhoja
-
06:20
Seitsemän edustajaa tai varaedustajaa myöhästyi vaalirahailmoituksen tekemisestä – tiettävästi kallein vaalikampanja Helsingin vaalipiirissä
-
06:20
Vegas antoi Floridalle tylyn kylvetyksen – Anton Lundellin maali ei tuonut lohtua panttereille
-
06:16
Alaston mies seisoi kotikeittiönsä ikkunassa alasti ja tyydytti itseään – sopimaton näytös lopetti 16-vuotiaan nuoren mainostenjakajan uran lyhyeen
-
06:07
Epäily: Suomen ja Viron välillä liikutettiin laittomasti tuhansia tonneja jätettä – laajan ympäristörikosjutun käsittely alkaa oikeudessa
-
05:59
Sotatieteilijä Ilmari Käihkö: Ukrainan sodanjohdolla on kaksi kauhuskenaariota
-
Lataa lisää