LOL

Miley Cyruksen ja Douglas Boothin faneille on luultavasti aivan samantekevää, millainen käsikirjoitus tai draamankaari elokuvassa on, kunhan heidän idolinsa vain ovat näyttävästi esillä. Kritiikeillä ei nuorisolle suunnattujen elokuvien kohdalla olekaan juuri painoarvoa. Tajuan siis olevani ihminen, joka ei pysty sanomaan LOL:ista mitään sen kohderyhmää puhuttelevaa.

LOL on lyhenne sanoista laughing out loud, mutta elokuvassa LOL on teinityttö Lolan lempinimi. Kyseessä on uudelleen filmatisointi Sophie Marceaun tähdittämästä ranskalaisleffasta. Tarinassa puidaan vanhempien ja lasten välisiä ongelmia ja eri sukupolvien ihmissuhdekoukeroita. Ison osan elokuvaa Miley Cyruksen näyttelemä Lol yrittää muuttaa ystävyytensä muusikonurasta haaveilevan Kylen kanssa romanttiseksi.

Elokuvassa tekstaillaan, chattaillaan, meilaillaan, twiittaillaan ja kommunikoidaan lyhenteillä. Teinielämä on yhtä puhelimien ja läppäreiden tuijotusta. Mutta eikö tämä ole jo vanha juttu? Apple saa jälleen kerran näyttävää mainosta, mutta tietenkään tämä mainonta ei ole ilmaista. Ollakseen hiukan raju ja cool elokuvaan on kasattu seksiä, juopottelua, pilvenpolttelua ja paljasta pintaa. Kaikki tämä tietysti visusti ikärajasuositukset mielessä pitäen.

LOL muistuttaa amerikkalaisia draamakomediasarjoja, joissa pulmalliset tilanteet ratkeavat, kriisit laukeavat ja murheet haihtuvat turvallisesti puolen tunnin aikana. Pitkään elokuvaan mahtuukin aikamoinen joukko väärinymmärryksiä ja angsteja, joista kaikista selvitään ilman suurempia haavoja.

Tämäntyyppisissä leffoissa on tapana esitellä tapahtumakollaaseja trendikkään musiikin säestyksellä. LOL:issa fiilistellään mm. romansseilla, äiti-tytär-suhteen herkillä hetkillä sekä muistoilla nuorten Pariisin-matkasta. Koosteet ovat kiusallista katseltavaa. LOL vaikuttaa myös läpikotaisin enemmän tuotteelta kuin elokuvalta, ja yritykset huumorin suuntaan ovat lähinnä vaivaannuttavia. LOL:in ainoa yllätys on se, ettei se ole tarina nuoren tytön – siis Miley Cyruksen – noususta musiikkimaailman huipulle. Muusikonuraa aloitteleekin Kyle, mitä käsitellään sivujuonena.

Jokainen elokuvan henkilöhahmo on sieluton ja epäkiinnostava. Miley Cyrus osaa paremmin laulaa kuin näytellä, mutta hänen tähtensä musiikkimarkkinoillakin on jo himmenemässä. Eikä Lolin modernia mutta huolehtivaa äitiä näyttelevä Demi Moore ole koskaan kuulunut luonnenäyttelijöiden luokkaan.

Kylea näyttelevä Douglas Booth kivunnee samaan teinityttöjen päiväunisarjaan Twilight-elokuvien Robert Pattinsonin kanssa. Turhan moni teatterilevityksen ansaitseva elokuva päätyy vaivihkaa suoraan dvd:lle. Koska LOL ei ole mikään romanttisten teinidraamojen piristysruiske, ihmettelenkin sen teatterilevitystä Suomessa. Ainoa selitys olisi se, että Cyruksella on laaja suomalainen fanijoukko.

Teksti: Minna Karila