Suomalaisen jalkapallon katkerimpiin hetkiin kuuluva MM-karsintaottelu Suomi-Unkari lokakuussa 1997 on piinannut maajoukkuekapteeni Jari Litmasta useammastakin syystä.
Voitolla Unkarista Suomi olisi selviytynyt jatkokarsintaan paikasta Ranskan MM-turnaukseen 1998. Suomi oli matkalla jatkokarsintaan Antti Sumialan 1-0-maalilla, mutta Unkari tasoitti lisäajalla pallon pompittua kulmapotkun jälkitilanteesta Suomen omien pelaajien kautta maaliin.
– Mitä sen kulman jälkeen tapahtui, en ymmärrä tänä päivänäkään. Joka tapauksessa tasoitimme Unkarille 1-1. Välittömästi tasoitusmaalin jälkeen kokemani tunne on jäänyt lähtemättömästi mieleeni. Tunsin, kuinka vesipisarat tippuivat kenttään ja otsaani. En ollut sitä ennen havainnut sitä lainkaan. Maailma kääntyi ylösalaisin muutamassa sekunnissa, Litmanen kirjoittaa torstaina ilmestyneessä omaelämäkerrassaan Litmanen 10.
Litmanen paljastaa kirjassaan Unkari-ottelua edeltäneen epäonnisen valinnan, joka on painoi hänen mieltään ottelun jälkeenkin. Otteluviikon maanantaina Litmanen kävi Eerikkilän urheiluopistolla uimassa ikävin seurauksin.
– Minä yritin suostutella muita pelaajia sanomalla, etteivät suomalaiset kylmyyttä pelkää. Uidaanhan sitä avannoissakin. Muut eivät kuitenkaan suostuneet, joten minä pidin pääni ja menin yksin uimaan jäähileiden sekaan. Sen seurauksena seuraavana päivänä minulla oli kuumetta yli 38 astetta. Tiistain lisäksi myös keskiviikko- ja torstaipäiväni kuluivat kuumeessa hotellihuoneessa maaten. Muut treenasivat sillä aikaa kaksi kertaa päivässä. Siinä tuli mietittyä useammankin kerran, kuinka voin olla niin hölmö, että menin nyt uimaan jäiseen veteen, Litmanen kirjoittaa.
Kuume laski lauantain pelattuun otteluun mennessä, mutta täydessä kunnossa maajoukkuekapteeni ei ollut etenkään ottelun ensimmäisellä puoliajalla.
– Kun yleensä mietin liikkumistani kentällä pelin sujuvuuden kannalta ja taktisista lähtökohdista käsin, nyt jouduin miettimään liikkeitäni yleiskuntoni ja jaksamiseni mukaan. Useamman kerran piti jättää juoksematta johonkin tilanteeseen, koska en yksinkertaisesti pystynyt, Litmanen muistelee.
