Lisää lomautuksia! Toinenkin F1-talli joutui ryhtymään säästötoimenpiteisiin

Williamsin F1-talli tiedotti maanantaina leikkaavansa kulujaan ja lomauttavansa henkilökuntaansa.

Williams lomauttaa osan henkilökunnastaan toukokuun loppuun asti. Lisäksi tallin ylempi johto ja kuljettajat George Russell ja Nicholas Latifi ovat alentaneet palkkaansa 20 prosentilla 1. huhtikuuta alkaen.

RaceFans-sivuston tuoreen palkka-arvion mukaan molempien kuljettajien palkka laskee noin miljoonasta dollarista noin 800 000 dollariin.

McLaren ilmoitti jo viime viikolla vastaavista toimenpiteistä. Toimitusjohtaja Zak Brown esitti vastikään huolensa siitä, että maailmalla vallitseva tilanne voi koitua useammallekin F1-tallille kohtalokkaaksi.

F1-sarjassa piti ottaa ensi kaudella käyttöön 175 miljoonan dollarin kulukatto, mutta tallit ovat tässä vaiheessa sopineet, että summaa pienennetään 150 miljoonaan dollariin. Valtaosa talleista haluaisi kulukattoa madallettavan edelleen 100 miljoonaan dollariin, mutta tiettävästi ainakin joku suurista talleista on tätä vastaan.

F1-kauden 2020 on määrä alkaa kesäkuun puolivälissä Montrealissa, mutta Kanadan GP:n toteutuminen näyttää tällä hetkellä melko epätodennäköiseltä. Kauden alusta on peruttu tai siirretty myöhemmäksi kaikkiaan kahdeksan osakilpailua.

Lue myös:

    Uusimmat