Yhdysvalloissa liittovaltion tuomari on hylännyt entisen presidentin Donald Trumpin uutiskanava CNN:ää vastaan nostaman kanteen.
Trump katsoi CNN:n loukanneen hänen kunniaansa, kun kanavalla kutsuttiin Trumpin esittämiä syytöksiä vaalien varastamisesta "suureksi valheeksi". Viime lokakuussa nostamassaan kanteessa Trump sanoo uutiskanavan ilmaisun yhdistävän hänet natsi-Saksan johtajan Adolf Hitlerin käyttämiin taktiikoihin.
Entinen presidentti vaati kanteessaan kanavalta 475 miljoonan dollarin korvauksia.
Päätöksen tehnyt tuomari on Trumpin itsensä aikanaan nimittämä. Tuomari perusteli päätöstään sillä, että vaikka hän pitää CNN:n lausuntoja vastenmielisinä, niissä oli kyse mielipiteistä, ei paikkansapitämättömien faktojen esittämisestä.
Uusimmat
-
14:29
Syyttäjä: Thaipoimijat joutuivat marjastamaan lähes kellon ympäri, ruoaksi lohenpääkeittoa – marjapomolle vaaditaan vankeutta
-
14:24
MTV seuraa Leijonien kannalta jättimäistä MM-taistoa: Iso-Britannia painaa pelin tasoihin!
-
14:19
Iranissa kymmenettuhannet ihmiset osallistuivat Raisin hautajaiskulkueeseen
-
14:06
Yllätyspäätös: Toni Kroos, 34, lopettaa!
-
14:04
Miten Trumpin ja Bidenin Israel-politiikka heilauttaa äänestäjiä? Suora Ex on Next -vaaliväittely
-
14:00
Mies kuoli ampumisessa uimarannalla Jyväskylässä – väijyttäjien tapposyytteet nurin
-
13:59
24 turvaistuinta testattiin – kahta niistä Autoliitto ei suosittele käytettäväksi
-
13:47
Jari-Matti Latvalalla suuri suunnitelma – paljasti myös tulevat rallinsa
-
13:26
Turussa kadonnut 7-vuotias löytynyt
-
13:20
Näissä hulppeissa maisemissa Maajussille morsian -kautta kuvataan
-
13:17
Yksi kuollut Lontoosta lähteneellä lennolla turbulenssin vuoksi – useita loukkaantuneita
-
12:57
Henry Manni kelasi MM-pronssia!
-
12:45
Jukka Jalonen tyrmäsi Suomessa usein esitetyn väitteen: "Se ei todellakaan ihan oikeasti ratkaise mitään"
-
12:41
Helle saapuu! Tuore kuukausiennuste voi saada hymyn huulille
-
12:31
Vornasta hiillostettiin baari-illan tapahtumista – näin kertoi käytöksestään
-
12:29
Suomalaispakki ei jatka Jussi Tapolan alaisuudessa – uusi seura löytyi nopeasti
-
12:14
Kortiton kuski kaahasi hävytöntä vauhtia Helsingissä – "Moottoripyöräpoliisilla oli täysi työ tavoittaa"
-
12:08
Suomalaisfanin pöyhkeä ilmoitus käänsi päitä Prahassa – näin Leijonien kinkkinen tilanne näkyi MM-areenalla
-
12:06
Vampyyripäiväkirjat-tähti joutui onnettomuuteen: "Edessä on pitkä toipuminen"
-
11:57
Näin Vornanen kertoi ampumavälikohtauksesta: "En häpeä"
-
Lataa lisää