Li Andersson: Vasemmistoliitto valmis myös harkittuihin menosäästöihin

Vasemmistoliiton puheenjohtajan Li Anderssonin mukaan valtiontalouden sopeutustoimien painopisteen on oltava tuloissa sekä tuottavuuden parantamisessa.

Hän kuitenkin sanoo, että vasemmistoliitto on valmis myös harkittuihin menosäästöihin, joilla ei leikata tulevaisuudesta.

Anderssonin mukaan vasemmistoliitto aikoo vaaliohjelmassaan esittää keinoja julkisen talouden tulopuolen vahvistamiseksi yli kahden miljardin euron edestä. Hänen mukaansa puolue tulee myös esittämään noin puolen miljardin euron edestä menoleikkauksia.

Andersson kertoi vasemmistoliiton talouslinjauksista puheessaan puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä.

Talous iso puheenaihe vaaleissa

Anderssonin mielestä on selvää, että talous tulee olemaan iso puheenaihe kevään eduskuntavaaleissa.

Andersson sanoi, että finanssipolitiikan maltillinen kiristäminen on lähitulevaisuudessa perusteltua korkojen nousun takia. Vasemmistoliitto ei kuitenkaan pidä perusteltuna ennalta lukkoon lyötyä miljardimääräistä sopeutustarvetta tuleville vaalikausille.

–  Talouspolitiikan on elettävä ajassa, ja taantuman kolkuttaessa ovella ei ole viisasta toteuttaa rajuja leikkauksia. Ne syventävät eriarvoisuutta, heikentävät työllisyyttä ja syövät kestävän taloudenpidon edellytyksiä pidemmällä aikavälillä, Andersson sanoi.

Esimerkkeinä valtion tulopuolta pönkittävistä toimista Andersson nosti esiin yritysten osinkoverotuksen uudistuksen ja arvonnousuveron.

"Korkojen nostaminen ei tehokas toimi"

Andersson otti puheessaan kantaa myös rahapolitiikkaan. Hänen mukaansa keskeistä on puuttua inflaation taustasyihin lievittämällä energian hinnan nousua sekä lisäämällä uusiutuvan energian tuotantoa.

–  Vaikka inflaatio on Euroopassakin laaja-alaistunut, johtuu se edelleen pitkälti energian kallistumisesta. Siksi korkojen nostaminen ei ole tehokas toimi inflaation hillitsemiseksi, Andersson sanoi.

Hänen mukaansa korkojen nostaminen uhkaa päinvastoin heikentää kannustimia tehdä uusia energiainvestointeja.

"Yksi puolue tekee politiikasta sirkusta"

Kuluneella viikolla hallituspuolueiden välejä on kiristänyt luonnonsuojelulain uudistus, jonka valiokuntakäsittelyssä keskusta asettui samalle kannalle oppositiossa olevien kokoomuksen ja perussuomalaisten kanssa.

–  On surullista nähdä, kuinka yksi puolue sortuu kannatuksen nostamisen tavoitteluun tekemällä politiikasta sirkusta tavalla, joka murentaa ihmisten luottamusta koko päätöksentekojärjestelmäämme, Andersson sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat