Ensimmäistä kertaa jääkiekon Euro Hockey Tourin turnaukseen Leijonien matkassa lähteville Otto Paajaselle ja Petrus Palmulle tuleva viikonloppu tuo tullessaan paljon uutta.
HIFK:ssa kiekkoilevalla Paajasella, 27, on tilillään kaksi MM-leirityksen alkuvaiheessa keväällä 2016 pelattua maaottelua, mutta nyt saapui viimein kutsu Euro Hockey Tourin Venäjän turnaukseen.
Viime keväänä Paajanen oli pitkälle kevääseen kiinni kipparoimansa HPK:n SM-kultaa voittaneessa joukkueessa eikä hän ehtinyt juuri maajoukkuekutsua miettiä. Nyt aika oli oikea.
– Sitä on ollut siinä omassa jutussaan, mutta totta kai on ollut tietyllä tapaa toiveissa, haaveena ja ehkä ajatuksena, kun on pelannut hyvin, että voisi olla tietynlainen mahdollisuus päästä, ja nyt se onneksi oli, Paajanen kertoo MTV Urheilulle.
– Viime keväänä siinä mentiin niin hetkessä ja niin siinä HPK-jutussa, ettei siinä paljoa ehtinyt ajatella.
– Nyt onneksi Jukka (Jalonen) soitti, ja se oli kyllä iloinen puhelu, Paajanen toteaa saamastaan kutsusta.
Tuppurainen neuvoi JYPin lähtijöitä
Toinen EHT-ensikertalainen on JYPin Petrus Palmu, jolle maaottelut ovat samalla ensimmäiset miesten tasolla. Joensuulaislähtöinen hyökkääjä pelasi viimeiset kaksi kautta pääasiassa TPS:ssä, mutta nyt paikka löytyi NHL-leirin jälkeen Jyväskylästä.
Sieltä ohjeita ensimmäiselle maajoukkuekomennuksella olivat antamassa muun muassa maailmanmestarit Jani Tuppurainen, Jarkko Immonen ja Juha-Pekka Hytönen.
– Ihan vain, että on oma itsensä, nauttii pelaamisesta ja käyttää omia vahvuuksiaan. Ei sen kummempaa, mitä nyt Tuppuraisen Jani sanoi tuossa, kun lähdimme, Palmu kertoi saamistaan vinkeistä.
Samalla kertaa Leijoniin kutsuttiin koko JYPin ketju Palmu–Miska Siikonen–Julius Nättinen.
Vaatetus mietitytti Paajasta
Myös Paajanen sai seuraa HIFK:sta, kun Jere Sallinen lähtee mukaan Tshekissä ja Venäjällä pelattaviin peleihin. Teemu Turunen sen sijaan joutui jäämään pois loukkaantumisen takia.
– Jotain käytännön asioita kyselin Jereltä ja Temeltäkin. He tietävät vähän paremmin nämä ympyrät, mutta ei sen kummemmin. Meillä oli niin paljon pelejä, että keskityimme niihin omiin juttuihin, Paajanen sanoo.
Mitä vinkkejä sieltä tuli?
– No ei, lähinnä vaatejuttuja sun muita. Aika simppeli juttu, hän vastaa.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.