Leijonien MM-debytantti sai jatkuvasti karuja uutisia – ei uskonut itseään upean käänteen keskellä: "Sanottiinko se?"
Leijonien puolustaja Vili Saarijärvi, 27, sai keväästä toiseen karuja uutisia, kun hänet jätettiin aivan loppuhetkillä ulos Suomen MM-kisajoukkueesta. Kun eteen tuli upea käänne, hän ei uskonut korviaan.
Saarijärvi lähti jo nuorena Kärppien A-junioreista Pohjois-Amerikkaan, missä hän pelasi muun muassa USHL- ja OHL-juniorisarjoissa. Saarijärvi oli noina aikoina lahjakas kiekollinen puolustaja, joka näytteli omaa rooliaan Suomen alle 20-vuotiaiden MM-kultajoukkueessa Helsingissä.
Saarijärvi raastoi tovin ajan Pohjois-Amerikassa, missä hän yritti murtautua Detroit Red Wingsin NHL-miehistöön.
Tie ei auennut.
Saarijärvi päätti palata Suomeen.
Hän liittyi Rauman Lukon takalinjoille, missä hän voitti heti ensimmäisellä kaudellaan (2020–21) Suomen mestaruuden.
Saarijärvi takoi kahden Rauman vuoden aikana kovaa jälkeä (9+27=36 ja 17+26=43). Oletusarvo oli, että hän voisi hyvinkin murtautua Leijonien MM-miehistöön.
Näin ei kuitenkaan käynyt.
– Olin muutamana vuonna ihan loppumetreille asti leirityksessä mukana. Viime vuonna nilkka pyörähti, mutta sitä ennen jäin viimeisten joukossa pois, Saarijärvi muistelee MTV Urheilulle.
Tänä keväänä eteen tuli mairea käänne.
– Kun nimet lueteltiin, että ketkä lähtevät kisoihin, minun piti vielä kerrata, että sanottiinko se oma nimi tällä kertaa? Saarijärvi palaa kyseiseen hetkeen.
– Kyllähän tuosta tuli upea fiilis, kun ajattelee, että miten paljon on tehnyt töitä ja nyt sai palkinnon sille. Toisaalta nopeasti alkoi miettimään, että tästähän se taival vasta alkaa, Saarijärvi jatkaa tunnelmistaan.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Uutta roolia
Saarijärvi on pelannut koko MM-kisojen ajan samassa pakkiparissa Juuso Riikolan kanssa.
– Olen hoitanut omaa rooliani, pelannut simppelisti ja puolustanut vahvasti. Kun pääsi alkujännityksestä pois, niin on voinut nauttia joka hetkestä. Tuo onkin ehkä haastavinta tässä, että miten pystyy vetämään täysillä, mutta samalla rennosti ja niin, että voi nauttia hommasta. Ei tuolla kannata kuitenkaan liikaa puristaa tai jäpittää. Sittenhän se homma vasta meneekin ohi, Saarijärvi pohdiskelee.
27-vuotias puolustaja on hyvin rauhallinen, vaikka Leijonat on ajautunut kisoissa kovaan rakoon. Suomen pitää käytännössä voittaa kolmesta jäljellä olevasta alkulohkon ottelustaan kaksi. Haaste ei ole helppo, sillä vastaan asettuvat Kanada, Tanska ja Sveitsi.
Tilanne mutkistui, kun Suomi hävisi torstaina Itävallalle kolmannen erän viimeisen sekunnin takaiskumaalin myötä 2–3.
– Kaikki on omissa käsissämme ja tiedämme sen, että voimme voittaa pelejä, kun pelaamme hyvin. Olemme näyttäneet tuon jo aiemmin. Ei tässä ole mitään paniikkia, Saarijärvi rauhoittelee.
Leijonien perjantain jääharjoituksissa nähtiin muutamia yllätyksiä, kun muun muassa Suomen hyvin toiminut nelosketju hajotettiin ja Iiro Pakarinen siirrettiin Jere Innalan ja Mikael Granlundin rinnalle.
Toinen iso muutos kohdistui Suomen toiseen ylivoimaketjuun, johon tehtiin nyt poikkeusratkaisu. Leijonat on vetänyt koko kisojen alun kaavalla, missä molemmissa ylivoimaketjuissa on neljä hyökkääjää mukana. Nyt tätä murretaan, kun Saarijärvi asetetaan toisen ylivoimaketjun vasemman puolen vetäjän paikalle.
– Koen, että omat vahvuuteni ovat hyökkäyspelin puolella. Nyt ollaan sitten nappi pohjassa koko ajan. Tulee sitten ”Opalta” (Oliwer Kaski) tai (Valtteri) Puustiselta kiekkoa – yritetään laittaa se sinne verkon perukoille. Ihan yksinkertaisesti vaan: kun on mahdollisuus ampua, niin ammutaan. En usko, että peliä lähdetään hirveästi pyörittämään tuolta paikalta. Kutivalmiudessa vain koko ajan, Saarijärvi sanoo uudesta roolistaan.
Saarijärvelle avautuu nyt loistosauma uran ensimmäisen MM-maalin tekoon.
– Katsotaan! Toivotaan, että uppoaa! Saarijärvi hymyilee.
Leijonat kohtaa tänään iltapäiväottelussa Kanadan.
– On kyllä tiukka joukkue vastassa. Kovia pelimiehiä, mutta loppupeleissä hekin syövät ihan sitä samaa puuroa. Eivät he mitään ylitsepääsemättömiä ole, Saarijärvi kuittaa itsevarmasti.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää