Leijonien kyykkäys ja David Pastrnakin ikoninen hetki – näistä jääkiekon tämän kevään MM-kisat muistetaan
Jääkiekon tämän kevään MM-kisat päättyivät sunnuntaina Prahassa. Tshekin tähtihyökkääjä David Pastrnak kirjoitti nimensä ikuisesti koko maan historiaan, kun hän iski finaalissa voittomaalin Sveitsin verkkoon. Turnaus sai käsittämättömän upean lopun.
Kisoja paikan päällä seurannut MTV Urheilun toimittaja Ilari Savonen listaa neljä seikkaa, joista tämän kevään MM-turnaus muistetaan.
1) David Jaromirin rinnalle
Kevään 2015 Tshekin MM-kisat muistetaan setä Jaromir Jagrin jumalaisesta tuuletuksesta puolivälieräottelussa Leijonia vastaan. Kevään 2024 Tshekin kisat muistetaan David Pastrnakin liukutuuletuksesta. Ja kuinka kuvaannollista: Pastrnak halasi finaalin lopuksi Jagria palkintokorokkeella. Siinä on Tshekin kaksi ylivertaisesti kovinta hahmoa. Edes maan presidentti ei ole mitään näiden veljien rinnalla. Pastrnak oli jo valmiiksi näkyvä hahmo Prahan katukuvassa erinäköisten mainosten myötä. Mitähän nyt, kun hän teki historiallisia tekoja toukokuun sunnuntai-illassa. Patsas lienee vähäinen pyyntö.
2) Leijonien syväkyykkäys
Ilman Iso-Britanniaa, Leijonat olisi jäänyt jääkiekon MM-kisoissa alkulohkoon. Ilman Iso-Britanniaa! Suomen MM-turnaus sujui todella mollivoittoisesti, kun mukaan tarttui vain kolme voittoa. Näistä yksikään ei tullut huippumaita vastaan ja Suomi hävisi jopa Itävallalle. Leijonilla ei ollut enää pelitapaetua, kun muutkin pelasivat fiksua lätkää. Eikä Suomella ollut mitään muutakaan kilpailuetua. Pelkkää mukaponnistelua ja tuskaa. Jukka Jalosen aikataival päättyi kuohuttavalla tavalla käsittämättömän jäähyselkkauksen keskellä. Ennen kaikkea turnaus antoi vastauksia siitä, miten heikossa jamassa koko Suomi-kiekko on tällä hetkellä.
3) Connoria ei nappaa
Tämän kevään MM-kisoissa iso mielenkiinto kohdistui Kanadan 18-vuotiaaseen junioritähteen Connor Bedardiin, jonka piti olla turnauksen tähtihahmo. Ei ollut ei. Bedard takoi vielä kisojen alkuhetkillä tulosta, mutta kolmen pelin jälkeen hän vaipui unholaan. Tuli penkityksiä ja peliaika tippui olemattomiin. Voi vain kuvitella, että kuinka suurella mielenkiinnolla Bedard lähtee tulevina vuosina kevään karkeloihin mukaan. En laskisi tälle kovin suuria toteutumismahdollisuuksia.
4) Kiusallista säätöä
Jääkiekon tämän kevään MM-kisat muistetaan myös erikoisista tuomaritoimintaan liittyvistä hässäköistä. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen piti asiasta useita luentoja Suomen pelien jälkeen. Milloin puheet kääntyivät siihen, miten kypäräsääntö oli muuttunut turnauksen aikana, ja milloin huomion keskelle nousi tuomaritarkkailija, joka ei pystynyt myöntämään raitaveljien virheitä. Kun puhutaan jääkiekon MM-kisoista, IIHF:stä ja tuomareista, hämyisyys on aina läsnä. Vuodesta toiseen. Niin myös tällä kertaa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää