Leevi Mutru sivuun MM-kisoista sydänongelmien vuoksi

Suomen yhdistetyn maajoukkueen konkareihin lukeutuvan Leevi Mutrun epäonnelle ei näy loppua.

Mutru saavutti viikonloppuna SM-pronssia ja oli vahva ehdokas matkustamaan Planicassa järjestettäviin MM-kilpailuihin, mutta arvokisat jäävät 27-vuotiaalta urheilijalta väliin terveyssyiden takia.

Suomen hiihtoliitto ilmoitti tiistaina, että poisjäänti johtuu sydämen magneettitutkimuksessa löytyneestä poikkeavasta jälkitehostumasta, joka viittaa sydänlihaspussin tulehdukseen.

Mutrun viime ja tämä vuosi ovat sujuneet urheilun saralla epäonnisissa merkeissä. Hän kärsi vuosi sitten sydänlihaksentulehduksesta. Kesällä hän kaatui Lahden normaalimäessä ja sai aivoverenvuodon, mutta tokeni kisakuntoon ja sijoittui maailmancupin avausviikonloppuna Rukalla parhaimmillaan 14:nneksi.

Sen jälkeen vaikeudet alkoivat uudestaan ja sotkivat loppuvuoden sekä alkuvuoden suunnitelmia. Hän kilpaili tämän vuoden puolella vain helmikuun alussa Oberstdorfissa ennen Kuopiossa järjestettyjä SM-kilpailuja.

Lopulta uran neljännet MM-kilpailut jäivät haaveeksi.

Lue myös:

    Uusimmat