Laura Voutilainen hurahti triathloniin: Loma kuluu treenatessa

Joulu mielelle -konsertissa esiintynyt Laura Voutilainen suorittaa piakkoin triathlonin uintiosuuden joukkuekilpailussa. Lomaa artisti viettää treenileirin merkeissä etelässä.

Lastenklinikoiden Kummien järjestämässä Joulu mielelle -konsertissa tiistai-iltana esiintynyt Laura Voutilainen on jatkanut yli vuosi sitten alkanutta triathlon-harrastustaan.

Urheilullisena tunnetun artistin kevään lomakin kuluu lajitreenien parissa.

– Silloin olisi treenileiri etelässä, että sellainen loma olisi tiedossa, Laura nauraa.

Voutilainen kertoo ilmoittautuneensa useampiin kilpailuihin, mutta joutuneensa perumaan osallistumisensa laulukeikkojen takia. Hän on kuitenkin lähdössä pian kilpailemaan yhdessä muiden triathlonistien kanssa.

– Nyt olemme ilmoittautuneet Joroisille porukalla, ja minä suoritan uintiosuuden. Se on puolimatka, ja uintiosuus on pidempi, niin olen ottanut sen itselleni, Laura kertoo.

Juoksua, pyöräilyä ja uintia yhdistelevässä urheilulajissa Lauralle tärkeintä ei ole kilpaileminen, vaan hyvinvointi ja urheiluseuraan kuulumisen tuoma yhteisöllisyys.

– Rankkuus riippuu siitä, minkälaisia tavoitteita asettaa. En ole tässä asiassa kovinkaan kilpailuhenkinen, eikä minulla ole mitään kauheita tavoitteita, vaan harrastan ihan terveys- ja kuntoilumielessä, laulaja selventää.

Lastenklinikoiden Kummien perinteinen Joulu Mielelle -hyväntekeväisyyskonsertti esitetään MTV3:lla sunnuntai-iltana 22. joulukuuta.

Lue myös:

    Uusimmat