Laura luopui pikamuodista – brittinainen ostaa vain 3 uutta vaatetta vuodessa
Laura päätti luopua turhuuksien ostamisesta. Itselleen hän sallii kolme uutta vaatetta vuodessa.
Laura, 23, on päättänyt luopua kaiken turhan ostamisesta. Brittinaisen tavoitteena on elää roskatonta elämää, ja hän ostaa vain kolme uutta vaatetta vuosittain.
– Kun näin kuvia eläimistä, jotka ovat jääneet ansaan muovipakkauksiin, se vaikutti minuun suuresti. Nyt ajattelen sitä aina, kun heitän jotain roskiin, nainen kuvaili Metro-lehdelle.
"Ostan kierrätysliikkeistä suurimman osan vaatteistani"
Aiemmin Lauralla oli tapana ostaa muun muassa paljon pikamuotia. Nyt hän välttelee sitä aktiivisesti.
– Ostan suurimman osan vaatteistani kierrätysliikkeistä, ja yritän rajoittaa ostokseni kolmeen uuteen vaatteeseen eettisiltä brändeiltä vuodessa, Laura kuvailee.
Hän pitää vaateshoppailusta luopumisen vaikutuksia positiivisina.
– Se säästää rahaa ja oloni on parempi, kun tiedän, etten tue epäeettisiä ja kestämättömiä pikamuotiyrityksiä.
Ihmisillä paljon väärinkäsityksiä
Laura esimerkiksi tuunaa vanhoista vaatteistaan uudenlaisia sen sijaan, että ostaisi uutta. Lisäksi hän kokkaa itse kotona ja ostaa suurimman osan tavaroistaan käytettyinä. Hän ostaa ruokaa mieluiten ilman muovipakkauksia, eikä heitä ruokaa pois.
Laura on itse tuunannut kuvan topin vintage-mekosta, housut ja korvakorut on ostettu käytettyinä. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Lauran mukaan ihmisillä on paljon väärinkäsityksiä kestävästä ja jätevapaasta elämäntyylistä. Moni olettaa, että se vaatii kalliita investointeja.
– Tekemäni muutokset ovat itse asiassa säästäneet rahojani, Laura sanoo.
– Ei tietä kestävään elämään voi ostaa! Siinä on kyseessä kulutuksen vähentäminen, ei lisääminen.
Uusimmat
-
22:45
SM-liiga syynäsi useita tilanteita – näistä taklauksista lätkittiin pelikieltoa
-
22:44
Retkiluistelun harrastajien määrä kasvaa hurjaa vauhtia – jo puoli miljoonaa suomalaista haluaa kokeilla lajia
-
22:15
Tästä toivotaan ilmaston pelastajaa: Katso, kuinka hiilidioksidia varastoidaan maaperään kivettämällä
-
21:43
"Ruumiita puiden latvoissa ja oksissa seivästyneinä" – MTV:n sotakirjeenvaihtaja muistelee näkyä, joka oli kuin toisesta maailmasta
-
21:01
Mikko Hautala kommentoi yhteydenpitoaan Donald Trumpiin: "Kyse ei ole poliittisesta sympatiseerauksesta"
-
21:00
Kuninkaalliskirjailija myöntää nimenneensä väitetysti rasistisesti puhuneet brittihovin jäsenet kohukirjansa varhaisessa versiossa
-
20:59
Puljujärvi sai heti Sidney Crosbyyn liittyvän käskyn – NHL-luotsilta yllätys suomalaiselle: "Missä on Jesse?"
-
20:28
The Guardianin toimittaja testasi saunomista Helsingissä ja Tampereella: Tämä yllätti eniten
-
20:15
Katsoja menehtyi kesken pelin – ottelu peruttiin tunnin odotuksen jälkeen
-
20:14
Iran syyttää vangitsemaansa ruotsalaista EU-diplomaattia "korruptiosta maan päällä" – voi johtaa kuolemantuomioon
-
19:43
Jaajo Linnonmaa ja Anni Ihamäki avoimina Aamulypsy-ohjelman kulisseissa aikoinaan kyteneistä riidoista: "Kävelimme vuoron perään ulos studiosta"
-
19:30
Tutkijat selvittivät tyrannosauruksen viimeisen aterian: Kaksi vauvadinosaurusta
-
19:20
Suomen päävalmentaja myöntää tehneensä ison riskivalinnan MM-finaaliin: "Kaikkihan sen näki"
-
19:15
MTV:n vaalikone: Enemmistö presidenttiehdokkaista suhtautuu kielteisesti kaksoiskansalaisuuden myöntämiseen venäläisille
-
19:01
Yllättävä apu paniikkikohtauksen iskiessä: "Mainio terapiakikka"
-
18:45
Kiinassa ja Euroopassa leviävä keuhkokuume nosti huolen: Tepsivätkö ylikäytetyt antibiootit enää? "Ongelma kaikkialla"
-
18:41
Hämmentävä näytelmä jatkuu Dubaissa: Näin öljypomo saarnasi maailmalle ilmastokokouksessa
-
18:27
Poets of the Fallin alterego-yhtye esiintyi sadalle miljoonalle katsojalle – turvamiehet eivät olleet päästää laulajaa lavalle
-
18:13
Olli Jokinen vahvistaa MTV Urheilulle: Jättää SM-liigan
-
18:08
Raiteilla henkilövahinko – Helsingin ja Espoon välillä liikennöiville junille odotettavissa viivästyksiä
-
Lataa lisää