Laulajatähti Ilta nousi julkisuuteen nuorena – pohtii miten suhtautuisi asioihin jos astuisi samaan maailmaan vasta nyt: "Tietäisin rajani"

Ilta nousi pinnalle tehtyään yhteistyötä Cheekin kanssa –"Se oli mieletön lähtölaukaus" 1:51
Laulajatähti Ilta aloitti uransa Cheekin siipien suojassa: "Se oli iso, mutta myös tosi turvallinen ympäristö"

Tähdet, tähdet -kilpailussa suomalaisia ihastuttanut Ilta suuntaa monipuoliselle uralle.

Laulajatähti Ilta, oikealta nimeltään Ilta Fuchs, julkaisi syyskuussa debyyttialbuminsa Näitä hetkiä varten, joka on vuosien mittaisen työn odotettu tulos. Nainen on saavutuksesta onnensa kukkuroilla: pitkään tehty työ on tuottanut tulosta, josta hän on ylpeä. Debyyttialbumin julkaisu on myös osaltaan todella koskettava asia laulajalle, joka myöntää herkistyvänsä helposti asioista.

– On yllättänyt itseäänkin, miten iso juttu tämä on ollut. Viime vuodet ovat olleet matka, joiden aikana syntyi tämä albumi, mutta olen myös kasvanut tietyllä tavalla aikuiseksi. Tunteet ovat olleet todella pinnassa, koska tämä on ollut sellainen kasvuprosessi, jonka aikana olen löytänyt, kuka olen. 

Ilta teki nimeä itselleen vuonna 2015 esiintymällä Cheekin kappaleella Sillat, ja keväällä 2019 nainen nousi todella koko Suomen tietoisuuteen oltuaan mukana Tähdet, tähdet -ohjelmassa, jossa hän sijoittui kolmanneksi. 

Julkisuutta on tullut lyhyessä ajassa melko paljon ja Ilta kertoo suhtautuvansa siihen positiivisesti. Toisinaan julkisuus, varsinkin somen puolella, aiheuttaa sen, että hän huomaa olevansa lyhyinä hetkinä jotakin muuta, kuin täysin oma itsensä. 

– Välillä alkaa melkein muuttamaan itseään somen takia, mutta sitten muistaa, että ainiin, miksi mä olen täällä: olen täällä musiikkini takia ja mitä haluan tuoda esiin musiikillani, on aitous ja inhimillisyys. 

– Julkisuus on hyvä asia, mutta se on myös haastanut itseä niin, että pitää fokusoida sekä palauttaa mielensä siihen, että mitä teen ja mitä haluan viestiä sillä. 

Noustessaan alunperin julkisuuteen Sillat-kappaleen myötä Ilta oli nuori, 18-vuotias nainen. Ilta kiittelee perhettään vakaasta kasvatuksesta, jonka ansiosta hän kasvoi vahvasti "omille jaloilleen". Pohja vahvan itsetunnon rakentamisessa on auttanut nuorta naista julkisuuden pyörityksessä. 

– Olen aika hyvin pystynyt pitämään pään kasassa ja muistamaan, kuka mä olen. 

Ilta kiersi yhdessä Cheekin kanssa muutaman vuoden ajan. Nuo vuodet olivat laulajan mukaan hänelle turvallinen oppikoulu, jossa hänelle annettiin tilaa kasvaa sekä kokeilla, kuin myös löytää omat heikot kohtansa. 

– Tottakai, jos menisin vaikka nyt tuollaiseen maailmaan mä olisin erilainen. Mä tietäisin rajani ja näin, mutta sitten toisaalta jossain vaiheessa ihmisten pitää käydä niitä juttuja läpi, missä pitää kasvaa ja missä pitää nähdä ne heikkoudet ja epävarmuudet. 

Lue myös:

    Uusimmat