Amerikkalainen laulaja JoJo kertoi, kuinka raadollista elämä parrasvaloissa voi pahimillaan olla.
Takavuosien teinitähti JoJo muistelee uransa alkuvaiheita Popsugarin haastattelussa.
Leave (Get Out) -hitillään aikoinaan tähdeksi noussut laulaja kertoo, että teinitähden arki ei aina ollut ruusuilla tanssimista.
Hänellä meni sukset ristiin erityisesti levy-yhtiön kanssa. Levy-yhtiö pakotti teinitytön tiukalle laihdutuskuurille.

– Minulla oli siihen aikaan paljon suorituspaineita, ja levy-yhtiöni halusi, että pudotan painoa nopeasti. He hankkivat minulle ravitsemusterapeutin ja kasan erilaisia laihdutuslääkkeitä. Jouduin piikittämään itseäni. Se oli ilmeisesti siihen aikaan hyvin yleinen laihdutusmenetelmä. Piikkien ansiosta ihminen ei tarvitse kuin tietyn määrän kaloreita päivässä, minun kohdallani se oli 500 kaloria. Laihdutuskuuri sai pääni psyykkisesti sekaisin ja se oli varmasti yksi epäterveellisimmistä elämänjaksoistani, JoJo kertoo.

