Ampumahiihtouransa jäihin laittanut tshekkitähti Gabriela Koukalova on kokeillut yllättäen siipiään tshekkiläisessä elokuvassa näyttelijän tehtävissä.
Pääkuvan videolla Kaisa Mäkäräinen Huomenta Suomen vieraana toukokuussa.
Koukalova pääsi kameran eteen elokuvassa Teroristka (Terroristi). Kuvaukset hänen kanssaan kestivät yhden päivän.
– Se oli erinomainen kokemus minulle. Ihailen sitä, miten kaiken pitää olla kohdillaan, jotta lopputulos on onnistunut, Koukalova kertoi sosiaalisessa mediassa.
Teroristka-elokuva julkaistaan keväällä 2019. Se on tragikomedia opettajan tehtävät lopettaneesta naisesta, joka tympääntyy elämäänsä ja aikoo tehdä itsemurhan, mutta sen toteuttaminen ei osoittaudu helpoksi.
Elokuvan pääroolissa näyttelee 77-vuotias näyttelijä Iva Janžurová. Koukalovan, 28, näyttelemästä kohtauksesta ei ole vielä tarkempaa tietoa, mutta kuvauksista otetussa kuvamateriaalissa hänellä oli kivääri kädessään.
"En ollut 15-vuotiaskaan"
Koukalovan oli lisäksi määrä käynnistää lokakuussa Tshekissä aviomiehensä Petr Koukalin kanssa kiertue, jonka aikana hän lupasi kertoa rahaa vastaan salaisuuksia perhe- ja urheiluelämästään. Kiertue kuitenkin peruttiin, kun Koukalovan lähipiirissä katsottiin, että tällainen kiertue olisi haitallinen tähden maineelle, kertoo tshekkiläinen Lidové noviny -lehti.
