Michael van Gerwen lähti jahtaamaan häntä lyönyttä miestä.
Sosiaalisessa mediassa on levinnyt video, jossa dartsin kolminkertainen maailmanmestari Michael van Gerwen, 37, käy keskustelua ihmisjoukossa baarissa.
Yhtäkkiä mies lyö van Gerweniä kasvoihin. Turvamiehet menevät väliin.
Alankomaalainen darts-tähti lähtee raivoissaan ajamaan häntä lyönyttä miestä takaa ja hyökkää takaapäin tämän kimppuun, kun klippi katkeaa.
Episodin on raportoitu tapahtuneen Alankomaiden Den Boschissa maanantaina kuninkaan päivänä.
– Mies oli selkeästi juonut liikaa, ja minusta tuntui kuin hänen vihansa olisi tullut tyhjästä, van Gerwen sanoi Sportnieuws.nl:n mukaan.
– Juuri kun hän näytti olevan menossa kohti uloskäyntiä, hän yhtäkkiä hyökkäsi.
– Mies selkeästi tietää toimineensa väärin, koska hän pyysi anteeksi Instagramissa.
Van Gerwen on päättänyt olla nostamatta syytteitä. Hän myöntää, että omassakin toiminnassa oli petraamisen varaa.
– Ei ollut minulta tietenkään oikein hyökätä hänen kimppuunsa, mutta se oli automaattinen sokkireaktio, maailmantähti selitti.
Van Gerwen ei ollut ensimmäistä kertaa välikohtauksessa. Viime vuonna hän ajautui käsikähmään muutaman miehen kanssa kebabravintolassa.
Van Gerweniä pidetään yleisesti yhtenä kaikkien aikojen parhaista dartsin pelaajista. Hän oli maailmanlistan ykkösenä vuosina 2014–21.

