Lapset kertoivat opettajan kosketelleen heitä takapuolelle espoolaisessa alakoulussa – käräjäoikeus hylkäsi syytteet
Miesopettaja kiisti syytteet ja sen, että olisi kosketellut oppilaita. Hänen määräaikainen työsuhteensa on sittemmin lakannut.
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus hylkäsi 47-vuotiaan miesopettajan syytteet oppilaisiin kohdistuneista seksuaalisista ahdisteluista. Miehen syytettiin muun muassa kosketelleen lapsia takapuolelle espoolaisessa alakoulussa useassa eri tilanteessa vuosina 2018–2020. Käräjäoikeus katsoi, että koskettelua oli tapahtunut, mutta ei pitänyt sitä seksuaalisesti olennaisena.
Mies työskenteli koulussa määräaikaisena, ja hänen työsuhteensa on sittemmin lakannut. STT ei kerro koulun nimeä asianomistajien yksityisyyden suojelemiseksi.
Oikeudessa asianomistajan eli uhrin asemassa oli neljä lasta. He kertoivat muun muassa, että opettaja oli useissa eri tilanteissa pyytänyt heitä ja muita lapsia nousemaan korokkeelle ja kosketellut heitä takapuolesta.
– Opettaja oli sitten pitänyt kiinni pepusta ja sanonut, että hän pitää kiinni, ettei jakkaralla ollut tippunut. Opettaja oli ottanut suoraan kiinni pepusta aina. Se oli ollut ahdistavaa. Näin oli tapahtunut melkein joka tunti, käräjäoikeuden tuomiossa todetaan yhden lapsen kertomasta.
Kaksi lapsista kertoi tilanteesta, jossa opettaja oli pyytänyt heitä avukseen hakemaan tarvikkeita kellarin varastosta. Tässä tilanteessa opettaja oli heidän mukaansa painautunut kiinni toisen takapuoleen.
Yksi lapsista kertoi myös tilanteesta, jossa verho oli pudonnut verhotangosta ja opettaja oli pyytänyt häntä nousemaan korokkeelle laittamaan verhon takaisin. Sen jälkeen opettaja otti lapsen mukaan häntä molemmin käsin kiinni takapuolesta.
Opettaja oppilaaseen painautumisesta: "Iljettävä ajatus"
Oikeudessa opettaja kiisti syytteet ja sen, että olisi kosketellut lapsia. Hän myös kiisti verhojen laittoon ja kellariin sijoittuvat tapahtumat.
– Hän ei ollut missään nimessä käskenyt nousemaan jakkaralle tai muuta sellaista. Hän oli käynyt kellarissa hakemassa jotain, mutta ei muistanut, kenen kanssa. Hän ei ollut ollut hyvin lähellä oppilaan takapuolta, se oli iljettävä ajatus.
Oikeudessa kuultiin todistajana koulun rehtoria. Hänen mukaansa lapset olivat tulleet hänen luokseen puhumaan toisen opettajan kehotuksesta. Rehtori oli yhteydessä heidän huoltajiinsa ja teki poliisille rikosilmoituksen.
Käräjäoikeus katsoi, että lapset kertoivat tapahtumista varsin yhteneväisesti, ja se piti heidän kertomuksiaan uskottavina. Oikeus otti huomioon kuitenkin sen, että lapset olivat puhuneet tapahtumista runsaasti toistensa ja muiden ihmisten kanssa, mikä oli omiaan heikentämään kertomusten merkitystä.
Oikeus arvioi, että opettajan käytöstä voidaan pitää vähintään kyseenalaisena ja että koskettelu kohdistui seksuaalisesti merkitykselliselle alueelle. Toiminta ei oikeuden mukaan kuitenkaan ollut sillä tavalla tahallista ja seksuaalisesti olennaista, että se olisi rikos.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää