Lappeenrannan murhaepäily: Peräkontista löytyneen nuoren piti juhlia valmistumistaan viikonloppuna – "Rekat olivat hänelle kaikki kaikessa"

Perheen piknik keskeytyi ruumislöytöön Lappeenrannassa 0:15

Palaneesta autosta Lappeenrannassa löydetty vainaja oli MTV Uutisten tietojen mukaan nuori, rekankuljettajan ammatista haaveillut mies. Hänen oli määrä juhlia valmistumistaan alalle ensi lauantaina.

Lappeenrannan Lauritsalan venesatamasta löytyi noin viikko sitten palanut auto, jonka peräkontissa oli ruumis. Pian otettiin kiinni 19-vuotias nainen ja 20-vuotias mies, joita poliisi epäilee henkirikoksesta. Etelä-Karjalan käräjäoikeus vangitsi kaksikon viime torstaina todennäköisin syin murhasta epäiltynä.

Poliisi ei ole kommentoinut uhrin henkilöllisyyttä, sillä sitä ei ole saatu täydellä varmuudella selvitettyä.

Vainaja oli löydettäessä pahoin palanut, ja tapauksen tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Timo Valle kertoo, että henkilöllisyyden selvittämiseksi voidaan tarvita dna-tutkimuksia.

Poliisi on kuitenkin kertonut, että vainajan henkilöllisyydestä on epäily, ja että viranomaiset ovat olleet yhteydessä epäillyn uhrin omaisiin.

"Väärässä paikassa väärällä hetkellä"

MTV Uutisten tietojen mukaan epäilty uhri on nuori mies, jonka oli määrä valmistua logistiikka-alan ammattitutkintoon ensi lauantaina. Miehen läheisesti tunteneen henkilön mukaan ala oli miehelle todella mieluinen.

– Voi sanoa, että rekat oli hänelle kaikki kaikessa. Hän tapasi käydä alan tapahtumissa ja kuvaili myös paljon rekka-autoja. Hän jututti rekkakuskeja ja sai sitä kautta tuttuja alalta, miehen lähipiiriin kuulunut henkilö kertoo.

MTV Uutisten haastatteleman henkilön mukaan mies oli luonteeltaan kiltti ja ystävällinen. Henkilön tiedossa ei ole, että mies olisi tuntenut surmaajikseen epäiltyä kaksikkoa ainakaan pitkältä ajalta.

– Minulla on melko varma käsitys siitä, että hän on joutunut väärään paikkaan väärällä hetkellä.

– Hän oli äärimmäisen kilttiluontoinen, eikä halunnut kenellekään mitään pahaa. Eikä hän ollut ikinä mitään pahaa kenellekään tehnytkään.

Poliisi vaitonainen

Vainajan henkilöllisyyden lisäksi poliisi on vaitonainen muistakin tapaukseen liittyvistä yksityiskohdista.

Tutkinnanjohtaja Valle ei kommentoi esimerkiksi sitä, ovatko murhasta epäiltynä vangitut 19-vuotias nainen ja 20-vuotias mies kertoneet tapahtuneesta jotain kuulusteluissa.

– Kuulusteltu kyllä on, mutta emme kerro kuulustelujen tuloksista mitään. Voin sanoa, että rikostutkinta jatkuu laajalla rintamalla.

Vallen mukaan asiasta tiedotetaan lisää, kun tutkinta etenee.

– Tutkinta on vielä suhteellisen varhaisessa vaiheessa, ja on vielä vaikea arvioida minkäänlaisia aikatauluja tutkinnan etenemisestä.

– Poliisi tiedottaa lisää, kun uhrin henkilöllisyys saadaan varmistettua.

Lue myös:

    Uusimmat