Lapin yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunta on irtisanonut Lassi Heinisen emeritussopimuksen.
Yliopiston tiedotteen mukaan irtisanominen perustuu eilen tiistaina ilmi tulleisiin tietoihin Lassi Heinisen Venäjä-yhteistyöstä.
Ilta-Sanomat (IS) kertoi tiistaina, että Heininen on osallistunut Venäjän isännöimiin tieteellisiin tilaisuuksiin sen jälkeen, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainassa.
Tällainen toiminta on Lapin yliopiston sitoumusten ja arvojen vastaista, yliopisto kertoo tiedotteessaan. Lapin yliopisto on lopettanut kaiken yhteistyön venäläisten yliopistojen ja muiden organisaatioiden kanssa Venäjän hyökkäyksen jälkeen.
Sopimukset voidaan irtisanoa
Arktisen politiikan professorina toiminut Heininen jäi eläkkeelle Lapin yliopistosta vuonna 2018. Hänen emeritussopimuksensa oli solmittu kuluvan vuoden ajaksi.
– Emeritussopimukset tehdään tiedekunnassamme vuodeksi kerrallaan, dekaani Merja Laitinen Lapin yliopiston yhteiskuntatieteellisestä tiedekunnasta kertoo STT:lle.
– Heinisen sopimus oli siis voimassa tämän vuoden alusta vuoden loppuun.
Päätöksen sopimuksen irtisanomisesta allekirjoitti Laitinen itse. Tätä ennen asiasta oli hänen mukaansa keskusteltu niin tiedekunnan sisällä kuin yliopiston keskusjohdon kanssa.
Päätös oli Laitisen mukaan yksimielinen. Ex-emeritus Heinistä ei asiassa kuultu.
– Kun sopimukset on tehty tiedekuntatasolla, tiedekunta vastaa myös niiden irtisanomisesta. Molemmat päätökset tehdään samalla tasolla, Laitinen sanoo.
– Emeritussopimukset tehdään ajatuksella, että ne tukevat organisaation toimintaa. Jos on tulkinta siitä, että asia ei näin ole (sopimukset voidaan irtisanoa).
Tutkija sai tiedon sopimuksen irtisanomisesta tekstiviestillä
Tutkija Lassi Heininen kertoo MTV Uutisille, että ei ole käynyt asiasta minkäänlaista keskustelua Lapin yliopiston rehtorin tai dekaanin kanssa.
– Päätös on valitettava. En ole ollut missään puheissa rehtorin kanssa asiasta, Heininen kommentoi MTV Uutisille.
Hän kertoo saaneensa tiedon aamulla tekstiviestitse kollegalta ja tiedotteen sähköpostiinsa hetki ennen sen julkaisua. Heininen kertoo jatkaneensa emeritusprofessorina Lapin yliopistossa, sillä halusi ohjata tohtoriopiskelijansa loppuun asti.
Kohua herättäneen konferenssin teema oli Heinisen mukaan Venäjän arktinen alue ja sen kehitys.
– Missään kohdassa eikä missään vaiheessa mainittu sotaa eikä turvallisuuspolitiikkaa.
Heininen kertoo, että kyseisen vierailun hän teki yksityishenkilönä ja kansainvälisen tutkijaverkoston vetäjänä. Hän kertoo, että Ilta-Sanomien jutun jälkeen hän vielä tarkisti omat esitysdiat, joissa hän ei mainitse Lapin yliopistoa, vaan esittäytyy ainoastaan professorina.
– Mutta totta kai minut on tunnettu vuosien ajan Lapin yliopiston tutkijana ja professorina, ja vaikka olen nyt jäänyt eläkkeelle, se usein mainitaan konferenssiohjelmissa. Tätä tehdään ympäri maailmaa. Jos tähän halutaan takertua, niin siihen sitten takerrutaan. Ei mitenkään ilmennä sitä, että yrittäisin edustaa Lapin yliopistoa.
Heininen pitää edelleen konferenssiin osallistumista perusteltuna.
– Tämä on vakava asia. Tärkeä asia tieteen autonomian ja sananvapauden kannalta.
Hän kertoo olleensa tietoinen siitä, että Lapin yliopisto, kuten monet muutkin, lopettivat yhteistyön venäläisten yliopistojen ja muiden vastaavien elinten kanssa helmikuussa 2022.
– Samalla kuitenkin Arktinen yliopistoverkosto on sallinut yhteydenpidon yksittäisiin tutkijoihin. Normaalisti näitä konferensseja olisi useampi vuodessa. Nyt samalla kun meiltä tutkijoilta odotetaan uutta tietoa ja uusia lähestymiskulmia, niin samalla rajoitetaan tutkijoiden toimintaa hallinnollisilla toimilla.
Heininen kertoo ottaneensa "tutkijan vapauden" osallistuessaan Moskovassa järjestettyyn konferenssiin.
– Ajattelin olevani enemmän vapaa tutkija, sillä olen eläkkeellä. Silloin ei ole tullut mieleenikään, että olisi pitänyt pyytää lupaa.
Tiedekunnan tiedot perustuvat IS:n uutiseen
Lapin yliopiston rehtorin Merja Laitisen mukaan irtisanomispäätöksen perusteena on toiminut ainoastaan IS:n juttu ja siinä kerrotut asiat. Tiedekunnalla ei ole IS:n uutista tarkempia tietoja Heinisen yhteistyön luonteesta Venäjällä.
Tiedekunta sai ylipäätään tietää asiasta vasta IS:n toimittajan yhteydenoton jälkeen.
– Eilen tuli ilmi Ilta-Sanomien toimittajan yhteydenoton jälkeen, että Heininen on osallistunut konferenssiin. Siitä jutusta näkee ne asiat, Laitinen sanoo.
– Meillä ei ole hänen Venäjä-yhteyksistään muuta tietoa kuin se, mikä Ilta-Sanomien jutussa kerrotaan.
IS:n jutun mukaan Heininen on osallistunut Venäjän isännöimiin tilaisuuksiin lähinnä etäyhteyksillä. Yhteen tilaisuuteen hän kuitenkin on matkustanut myös itse paikalle.
Kyseessä oli Moskovassa maaliskuussa järjestetty Kaukoitä ja Arktis 2024 -konferenssi. IS:n mukaan konferenssin venäjänkielisessä ohjelmassa Heinistä tituleerataan Lapin yliopiston professoriksi eikä emeritusprofessoriksi.
Juttua päivitetty Lassi Heinisen kommenteilla kello 16.14.
Uusimmat
-
08:51
Jokaisen lentomatkustajan painajainen: Lentokone teki liekehtivän laskun Las Vegasissa
-
08:18
Sami Välimäki suli rajusti lopussa – nappasi silti tärkeän paikan
-
08:10
Jukka Haapalainen iloitsee TTK-jakson suuren onnistujan kehityksestä: "On parantanut ja selkeästi myös kuunnellut"
-
08:03
Putinin karmeat panssaritappiot paljastuivat – edessä ehkä hetki, jota "hän on pyrkinyt välttämään"
-
07:56
LeBron James ja poika tekivät NBA-historiaa: "Epätodellista"
-
07:33
Ruotsalaiselle sensaatiopelaajalle esitettiin raju kysymys SM-liigasta – "Ei pidä paikkaansa"
-
07:15
Ruokavaara, jota ei aina tule ajatelleeksi: "Voi joutua juoksemaan loppupäivän vessassa"
-
07:15
Paljastuksia Salkkarit-tähdistä – Esko Kovero ja Pete Lattu hulvattomassa testissä!
-
07:01
Huimat torjunnat rangaistuspotkuista – ManU-hylkiö nousi sankariksi Italiassa
-
06:50
Mistä Amerikka äänestää? MTV Uutisten ja Tiedekulman tapahtumasarja avaa Yhdysvaltojen suuria kysymyksiä
-
06:31
Kia oli "koko ajan kipeänä" – kun hän pääsi fitnessissä irti, seuraavasta käänteestä tuli suuri
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
06:30
Aviva odotti kuolemaa pimeässä Hamasin tunnelissa ja seurasi julmaa kidutusta: "He eivät antaneet minun edes itkeä"
-
06:16
Kommentti: Lasten ahdistelu somessa on arkipäivää – onko ratkaisuyritys ongelmaan lopulta rangaistus tekijälle vai lapselle?
-
05:55
Esapekka Lappi puhuu ristiriitaisesta roolistaan – tapahtumat Suomessa asettuvat uuteen valoon: "Jos löytää kuvamateriaalia, näkee, mitä siinä käy"
-
05:48
MTV Uutiset kohtasi yli 200 lasta, jotta me kaikki ymmärtäisimme, mitä he oikeasti näkevät somessa
-
05:38
Pakistanissa voimakkaita räjähdyksiä – kuolleet ulkomaalaisia
-
05:23
Hamasin yllätyshyökkäyksestä on kulunut vuosi, tutkijan pelkona suursodan puhkeaminen – MTV seuraa
-
05:16
Eduskuntatalon töhryjen siivous jatkuu ja voi pitkittyä
-
05:12
Alastonkuvia ja asuinpaikan kyselyä – kymmenet lapset kertovat tuntemattomien yhteydenotoista: "Voisivatko aikuiset etsiä ikäistään seuraa?"
-
Lataa lisää