Lämmin kevät voi puhkaista allergian myös aikuiselle – hoitamaton nuha altistaa myös astmalle

Mistä aikuisena puhkeava siitepölyallergia johtuu? 4:29

Siitepölyallergia saattaa puhjeta yllättäen aikuisillekin, vaikka ei olisi kärsinyt oireista nuorempana. Vaara on olemassa varsinkin tämän kevään kaltaisina vuosina, jolloin siitepölyä on ilmassa erittäin runsaasti.

Allergia-, iho- ja astmaliiton asiantuntija Anne Vuorenmaa sanoo, että ei ole olemassa mitään yksiselitteistä vastausta sille, miksi aikuinen saa siitepölyallergian. Useimmin kyseessä on pölyn suuri määrä, ympäristötekijät tai vaikkapa perintötekijät.

– Jos on alkanut pärskiä tänä keväänä, siihen on luultavimmin vaikuttanut kaikkein eniten siitepölyn määrä, Vuorenmaa sanoo.

Katso jutussa olevalta videolta lisää tietoa aikuisen siitepölyallergiasta.

Ruokavaliolla ei ole asiantuntijan mukaan vaikutusta siitepölyallergian syntyyn, vaikka esimerkiksi koivun kanssa ristireagoivia tuotteita söisikin.

Vuorenmaa sanoo, että muun muassa raakaa porkkanaa syötäessä elimistö luulee saaneensa koivun siitepölyä. Altistus on kuitenkin niin pieni, että oireita ei paljoa synny. Kitalakea voi korkeintaan vähän kutittaa.

Nuorempana aivastuttaa enemmän

Nuorempana siitepölyallergian oireet ovat allergianeuvojan mukaan enemmänkin pinnassa.

– Kun mennään ikävuosia eteenpäin ne siitepölyallergian oireet katoavat huolimatta siitä, mikä se siitepölyn määrä on.

Allergia-, iho- ja astmaliiton mukaan suomalaisista noin 20 % on siitepölyallergisia. Kevätkesällä oireita aiheuttavat lehtipuut, keskikesällä heinäkasvit ja loppukesällä pujo.

Vuorenmaa pohtii, että ihmiset viettävät nykyään liian paljon aikaa sisällä ja sekin vaikuttaa siitepölyallergian ilmestymiseen.

Vaikka siedätys onkin hyvä keino allergiaa vastaan, ei kannata sännätä suin päin metsään pyörimään. Hoitamaton allerginen nuha lisää myös astman riskiä.

Lue myös:

    Uusimmat