Lakkovaroitus: MTV viikoksi lakkoon maaliskuussa

Journalistiliitto on antanut tänään MTV:n sisällöntekijöitä koskevan lakkovaroituksen.

Mikäli neuvottelutulokseen ei päästä, lakko alkaa kahden viikon kuluttua eli 10. maaliskuuta, kertoo Journalistiliitto tiedotteessaan.

Lakko kestää viikon ja siihen osallistuu noin 160 työntekijää. Toteutuessaan työtaistelu vaikuttaa muun muassa MTV:n uutisiin, verkkosivuihin ja ajankohtaisohjelmiin. Sovittelu valtakunnansovittelijan johdolla alkaa ylihuomenna torstaina.

– Tämä on uskomaton tilanne, kun lähes viisi kuukautta neuvottelujen aloittamisen jälkeen työnantaja keksii, ettei MTV:ssä palatakaan normaaliin työaikaan. Työnantajan haluttomuus sopimiseen tuli yllätyksenä, sanoo Journalistiliiton edunvalvontajohtaja Petri Savolainen tiedotteen mukaan.

Paltan vaatimukset ovat kautta linjan olleet ylimitoitettuja, sanoo Journalistiliiton puheenjohtaja Hanne Aho.

– Paltan tavoitteet ovat epärealistisia, eivätkä vastaa sen jäsenten, esimerkiksi MTV:n tarpeita. Tilanne on ollut nähtävissä muissakin Paltan jäsenyrityksissä ja MTV:n kohdalla tämä korostuu. Palta ajoi meidät tähän tilanteeseen, Aho sanoo.

Ahon mukaan Palta ei aja jäsenyritystensä, kuten MTV:n etua, vaan omaa ja EK:n etua. 

Lue myös:

    Uusimmat