Lakko hankaloittaa lentoliikennettä – Finnair perunut noin sata lentoa

Lakko sekoittaa lentoliikennettä 0:42

Lentoliikenteessä on tänään suuria häiriöitä Ilmailualan unionin (IAU) lakon takia. Työnseisaus ja siihen liittyvät tukitoimet toteutetaan kello 15-19. Ne vaikuttavat maapalveluihin ja turvatarkastukseen. 

Finnair on perunut tältä päivältä noin sata lentoa eli kolmasosan yhtiön lennoista. Perumiset koskevat työnseisauksen aikana koko kotimaan liikennettä, suurta osaa Euroopan lentoja ja yhtä kaukolentoa. 

Finavian mukaan häiriöt heijastuvat vähintäänkin myöhästymisinä muidenkin yhtiöiden liikenteeseen useilla lentoasemilla. 

Matkustajien kannattaa Finavian mukaan tulla Helsinki-Vantaalle runsaasti etuajassa jo aamusta alkaen. Ihmisiä pyydetään myös varautumaan ruuhkiin ja jonotukseen kaikilla kentillä. 

Finnair julkaissut ohjeet lakon aikana matkustaville 

Finnair on julkaissut ohjeet tänään lakon aikana matkustaville. 

Yhtiön mukaan niiden matkustajien, joiden lento on peruttu tulisi ensin tarkistaa yhtiön sivuilta varaukseni-kohdasta, onko Finnair löytänyt uuden reitityksen. Jos uusi reititys on tarjottu, täytyy matkustajan ainoastaan saapua lennolle uuden varauksen mukaisesti. Jos reititys ei sovi, pyytää yhtiö olemaan yhteydessä asiakaspalveluunsa. 

Jos uutta reititystä ei vielä ole, pyytää Finnair odottamaan vielä vähän aikaa. Yhtiö myös muistuttaa, että matkustuspäivää voi vaihtaa 2. huhtikuuta asti. Jos uutta reititystä ei löydetä, voi asiakas siirtää matkustuspäivää tai hakea lipusta rahoja takaisin. 

Niitä matkustajia, joiden lentoa ei ole peruttu, pyydetään varamaan riittävästi aikaa lennolle saapumiseen, koska kentällä todennäköisesti on ruuhkaa. Matkustajia myös kehotetaan tekemään lähtöselvitys etukäteen internetissä sekä matkustamaan vain käsimatkatavaroiden kanssa, mikäli tämä on mahdollista. Yhtiö kehottaa myös ottamaan eväät mukaan pidemmille Euroopan lennoille, koska lakko vaikuttaa myös tarjoiluun.

Lue myös:

    Uusimmat