Lähteekö Esapekka Lappi Toyotalta? Tallipomo Mäkinen: Puhelin on soinut

Tommi Mäkisen päälliköimä Toyota Gazoo Racing odottaa Esapekka Lapin päätöstä.

Rallin MM-sarjassa neljäntenä oleva Lappi ei ole vielä päättänyt, missä tallissa hän ajaa ensi kaudella. Lappi kertoi ennen viime viikonloppua ajettua Turkin MM-rallia, että hänelle ”on aika selkeä homma” mitä hän tekee kaudella 2019.

Pieksämäkeläinen uskoi, että hänen työnantajansa selviää muutaman viikon sisään.

– Olemme jättäneet Esapekalle tarjouksen. Me emme tee ennen sitä mitään (kuljettajamarkkinoilla) ennen kuin olemme saaneet vastauksen tarjoukseen, Toyotan tallipäällikkö Mäkinen sanoo MTV Sportille.

Lapilla on kaksi vaihtoehtoa ensi vuodeksi: jatkaa Toyotalla tai siirtyä Citroenille.

Mäkisen mukaan Toyotalle riittää tunkua, mikäli Lappi päättää lähteä.

– Suoraan sanottuna puhelin on soinut, joten kyllä meillä on useampiakin vaihtoehtoja. Vaihtoehtoina on jopa kokemustakin. Sen puoleen meillä ei ole paikkaamaton tilanne, vaikka Esapekka menisikin Citroenille, Mäkinen paljastaa.

– Tarkoitan siis kuljettajia maailmalta, jotka ajavat tälläkin hetkellä MM-sarjassa. Kaikilla kuljettajilla ei ole vielä sopimusta tällä hetkellä. Tähän aikaan vuodesta käymme läpi kaikki vaihtoehdot ja keskustelemme, minkälaisia variaatioita on tarjolla.

Lue myös:

    Uusimmat