Lähes puolella miljoonalla lapsella sairauskuluvakuutus - Näin vanhemmat perustelevat

Finanssialan Keskusliiton  mukaan Suomessa noin 425 000 lapsella on sairauskuluvakuutus. Vakuutuksen päädytään useimmiten sen takia, että halutaan välttää jonottamista.

Tiedot käyvät ilmi Taloustutkimuksella teetetyssä tutkimuksesta, jossa haastateltiin sekä vakuutettujen lasten vanhempia että vanhempia, joiden lapsia ei ollut vakuutettu.

Haastateltavat kokivat, että yksityisillä terveysasemilla aikataulut pitävät paremmin ja näin voidaan varata täsmällinen aika päivystyksen sijaan. 

Jonotusta kunnallisella puolella haluttiin välttää myös sen takia, että jonossa saattaisi olla myös rauhattomia asiakkaita, joiden kohtaamista sairaan lapsen kanssa haluttiin välttää.

Lääkäreiden kielitaito askarruttaa

Lievää epäröintiä erityisesti terveysasemien palveluja kohtaan herättää lapsensa vakuuttaneiden joukossa myös kulttuuritaustaltaan erilaisten lääkäreiden suurehkoksi mielletty määrä pääkaupunkiseudulla. 

Epäröinti ei kohdistu lääkäreiden ammattitaitoon vaan mahdollisesti puutteellisen kielitaidon vuoksi ilmeneviin kommunikaatio-ongelmiin. Julkisen erikoissairaanhoidon puolella samaa ongelmaa ei tunnisteta.

Ryhmäkeskusteluihin pohjautuvassa tutkimuksessa selvisi, että vain harvat vanhemmat näkevät lapsen vakuuttamisen kannanottona  julkisen terveydenhuollon puolesta tai sitä vastaan. 

Perheet pitävät monesti lasten vakuuttamista itsestään selvyytenä ja olennaisena osana perheen vakuutuspakettia. Vanhemmilla itsellään on usein lapsuusaikana ollut vakuutus ja kokemukset ovat olleet myönteisiä. Myös isovanhemmat saattavat hankkia lapsenlapselleen lahjaksi sairauskuluvakuutuksen.

Sekä lapsensa vakuuttaneet että vakuuttamattomat vanhemmat pitävät itseään ’tavallisina’ henkilöinä.



Lue myös:

    Uusimmat