Lähde lenkille – tässä viisi hyvää syytä!

Urheilun aloittamista tai treenaamisen tehostamista on helppo suunnitella, mutta suunnitelman toteuttaminen teettää vaivaa. Nyt on aika ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä lenkille – juoksemiselle on nimittäin nyt entistä vaikeampi keksiä tekosyitä!

Juokseminen on hyvin luontainen urheilulaji ihmiselle. Lenkkeilyllä on hurjasti terveysvaikutuksia, joita eivät tekosyyt saa katoamaan. Lue lista juoksemisen terveysvaikutuksista ja ota lenkkeily osaksi arkirutiinejasi!

1. Se on helppoa

Kun suunnittelee liikunnan aloittamista pitkän tauon jälkeen tai pyrkii liikkumaan entistä useammin, on lähteminen prosessin aloittamisessa kaikkein tärkein – ja vaikein osuus. Lenkille lähteminen onkin yksi helpoimmista askelista, mitä urheiluharrastuksen eteen on mahdollista tehdä. Et tarvitse päättäväisyyden lisäksi kuin mukavat kengät ja joustavat housut, niin voit aloittaa lenkkeilyn harrastamisen.

Lenkkeily on myös yksi helpoimmista urheilulajeista, sillä kaikki osaavat juosta. Laji ei vaadi periksiantamattomuutta tekniikkaharjoituksissa tai sen kummempaa opettelua.

2. Juoksu ei ole välinelaji

Useimmat urheilulajit vaativat tiettyjä hankintoja onnistuakseen. Lenkkeilyn tueksi ei tarvitse kuitenkaan kuin mukavat vaatteet ja juoksemiseen soveltuvat kengät. Toki myös juoksusta innostunut voi panostaa asuunsa, mutta laji ei lähtökohtaisesti muutu mihinkään, vaikka yllä olisi erityisen arvokkaat tai näyttävät vaatteet.

3. Stressaat vähemmän

Liikunta vähentää stressiä ja juoksu on erityisen hyvä laji stressin lievittämiseen, sillä tahdin voi määritellä itse.

4. Vastustuskykysi paranee

Amerikkalaisen National Cancer Instituten mukaan paljon liikkuvilla normaalipainoisilla naisilla on 30 prosenttia pienempi riski sairastua rintasyöpään kuin naisilla, jotka eivät harrasta ahkerasti liikuntaa.

Juoksemisen on todettu vähentävän myös riskiä saada sydänkohtaus ja sairastua diabetekseen. Lenkkeilyn alentaa myös verenpainetta ja suojaa elimistöä flunssalta ja tietyiltä viruksilta.

5. Elät pidempään

Lenkkeilyn terveysvaikutuksia on tutkittu vuosien saatossa kattavasti ja lenkkeilyn terveellisyydestä on saatu lupaavia tuloksia. Stanford University School of Medicinessä tehdyssä 21 vuotta kestäneessä seurantatutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että juokseminen pidentää jopa elinikää.

Tutkijat totesivat tutkimuksen päätteeksi, että säännöllinen liikunta voi vähentää sekä työkyvyttömyyttä aiheuttavien sairauksien riskiä että kuoleman riskiä parantamalla sydämen kestävyyttä, lisäämällä luumassaa, vähentämällä tulehdusriskiä, parantamalla rokotusten tehoa ja tehostamalla ajattelua, oppimista ja muita muistitoimintoja.

Lue myös:

AVA

Kuva: Shutterstock

Lähde: Health.com

Lue myös:

    Uusimmat