Terveelliset elämäntavat edistävät myös silmien terveyttä, kertoo silmätautien erikoislääkäri Merri Rieppo.
Ylipaino on riski myös silmien terveydelle. Diabetes, korkea verenpaine ja kolesteroli näkyvät ennen pitkää silmänpohjien verisuonistossa.
– Ne voivat aiheuttaa tukoksia silmänpohjissa. Pahimmillaan tukokset voivat johtaa silmän sokeutumiseen, Merri Rieppo sanoo.
Aurinkolasit voivat herkistää silmiä
Suoraan aurinkoon katsominen on vaarallista, mutta muutoin auringosta ei ole Riepon mukaan niin suurta vaaraa silmille kuin on ehkä annettu ymmärtää.
– Jos käyttää aurinkolaseja jatkuvasti, silmistä tulee entistä herkemmät ja valonarat. Usein silmässä esiintyvä melanoomakin tulee paikkaan, joka ei ole altistunut auringonvalolle. Siksi aurinkoa ei kannata pelätä liikaa. Aurinkolasit ovat kyllä hyvä keino silmien kuivumisen estämiseen.
Vitamiinit ruokavaliosta
Ruokavaliolla on mahdollista vaikuttaa silmien hyvinvointiin. Monipuolinen ruokavalio on hyväksi kaikille, mutta purkkivitamiineja Rieppo ei suosittele.
– A-vitamiinia ei saa ottaa liikaa, sen kertyminen silmänpohjiin voi olla haitallista. En ottaisi tablettina mitään muuta kuin d-vitamiinia. Muut vitamiinit on hyvä saada ruokavaliosta.
Liika rasva ei ole hyvästä
Moni noudattaa nykyään vähähiilihydraattista ruokavaliota. Heitä Rieppo haluaa muistuttaa kasvisten tärkeydestä.
– Karppaajien on syytä huolehtia runsaasta kasvisten syönnistä ja kuidun saannista. Ylettömät rasvamäärät eivät tee hyvää silmien verisuonille, sillä tukosten riski kasvaa.
Kuvat: Colourbox.com
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Näitä ongelmia aurinko aiheuttaa − tunnistatko oireet?
Kolme vuotta pimeässä huoneessa: Koti on auringonvalolle allergisen Joukon vankila
Merri Rieppo kertoi silmien terveydestä kesäkuussa 2011.