Laajat irtisanomiset alkavat Saksan autoteollisuudessa – taustalla Trumpin tullipäätökset

3:05imgKatso uutisjuttu aiheesta: Saksassa autoteollisuus valmistuu Trumpin tuontitullien voimaantuloon.
Julkaistu 03.08.2025 22:22
Toimittajan kuva

Erika Sirviö

erika.sirvio@mtv.fi

Tilanteen ennustetaan synkentyvän entisestään ensi torstaina voimaan astuvien tullien myötä. 

Saksassa autoteollisuus on ilmoittanut laajoista irtisanomisista, osittain Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tullipolitiikan takia. Alan taloustilanteen ennustetaan synkentyvän entisestään ensi torstaina voimaan astuvien tullien myötä. 

EU ja Yhdysvallat sopivat viikko sitten 15 prosentin tulleista. Trump oli aiemmin uhannut määrätä EU:sta tulevalle tuonnille 30 prosentin tullit elokuun alusta lähtien, jollei kauppasopimusta syntyisi.

Berliinissä asuva MTV Uutisten toimittaja Anna Saraste uskoo, että tullit houkuttelevat saksalaisyrityksiä siirtämään yhä enemmän tuotantoa Yhdysvaltoihin.

– Saksa on raskaan teollisuuden tuotantomaa ja noin kymmenen prosenttia Saksan ulkomaanviennistä menee USA:han, Saraste kertoo Seitsemän Uutisissa.

– Monet saksalaiset yritykset ovat jo siirtäneet tuotantoaan Yhdysvaltoihin. On mahdollista, että yhä enemmän tuotantoa valuu pois Saksasta näiden tullien myötä. 

Lue myös: Huonoja uutisia, jos odotit tullisopimuksen tuovan halvat jenkkiautot Eurooppaan

volkswagen tehdasSaksalaisyritykset siirtävät tuotantoaan Yhdysvaltoihin.imago images/Rainer Weisflog/ All Over Press

Tullien lisäksi Saksan autoalaa kurittaa taantuva kysyntä, hiipuva vienti Kiinaan, teknologinen murros ja korkeat tuotantokustannukset.

– Pari päivää sitten BMW kertoi, että sen liikevoitto kutistui toisella kvartaalilla kolmanneksella, Saraste sanoo.

Volkswagen on ilmoittanut irtisanovansa seuraavan neljän vuoden aikana peräti 33 000 ihmistä. Myös Mercedes-Benz harkitsee mediatietojen mukaan 20 000 työpaikan vähentämistä.

Saksalle povattiin tänä vuonna talouskasvua ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Nyt edessä näyttääkin olevan jälleen yksi taantumavuosi. Sillä on vaikutuksia myös kotimaahan, sillä Saksa on Suomen tärkein vientimarkkina.

– Viime vuonna Saksan talous kutistui puoli prosenttiyksikköä, ja samansuuntaista ennustetta on nyt luvassa myös tälle vuodelle. 

Tuoreimmat aiheesta

Autot