Kallas hehkuttaa uuden Venäjä-paketin sisältöä.
EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas kertoo, että tuleva pakotepaketti iskee Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin "kaikkein kipeimmin".
Kyseessä on 21. Venäjään kohdistuva pakotepaketti Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Kallas kuvailee uusinta pakotekierrosta isoimmaksi neljään vuoteen.
– Se sisältää laajoja toimia, jotka kohdistuvat Moskovan rahoitusjärjestelmään, sotateollisuuteen ja energiasektoriin. Niihin, jotka pitävät Venäjän sotatalouden käynnissä, Kallas kertoo.
Kallasin mukaan uuden pakotepaketin tavoite on ennen kaikkea katkaista taloudellinen elämänlanka, jonka avulla Venäjä ylipäätään voi jatkaa sotimista.
– Osumme Putinia sinne, mihin sattuu eniten, hän jatkaa.
Lue myös: Uusi Venäjän vastainen pakotepaketti julki – ensimmäistä kertaa kohdistuu varjolaivastoon
Pankit ja varjolaivaston avustajat kuriin
Maat päättivät Euroopan komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin mukaan jatkaa Venäjän öljyn hintakaton jäädyttämistä vuodella. Ilman uutta pakotepäätöstä Venäjä pääsisi hyötymään nousevasta hinnasta.
Uusi pakotepaketti sisältää yhteensä 218 erillistä kohtaa.

