Entinen maastohiihtäjä Riikka Sirviö uskoo siihen, että Suomen naismaajoukkue saavutti 4 x 5 kilometrin hiihtoviestin MM-pronssin vuonna 1997 puhtain keinoin.
Joukkueessa hiihtivät Sirviön lisäksi Tuulikki Pyykkönen, Kati Pulkkinen ja Satu Salonen. Joukkueen valmentajana toimi tuolloin Kari-Pekka Kyrö, joka tiistaina myönsi, että hänellä oli 1990-luvun lopussa halussaan kasvuhormonia ja epo-hormonia. Kyrön dopingaineiden hallussapito sijoittuu viestipronssin jälkeiseen aikaan.
- Minä uskon, että kaikki Suomen joukkueessa olivat puhtaita. En minä pysty esittämään epäilyjä ketään kohtaan, Sirviö sanoi MTV3:lle.
Samaa mieltä on Salonen.
- Olen vakuuttunut joukkueen puhtaudesta. Olimme mukana ihan harrastuspohjalta eikä kukaan meistä tehnyt siinä kisassa mitään ihmesuoritusta, Salonen kommentoi MTV3:lle.
Teksti: Jani Merimaa
Lue myös:
Dopingjutun lisätutkinta alkaa heinäkuussa
Ex-hiihtäjä: Kyröltä mahdollinen dopingtunnustelu
Piirainen: Kyrön hyökkäys halpamainen
Hiihtoliiton Holkerin vaikea uskoa Kyrön väitteitä
Kyrö: Matikainen yksi valehtelijoista
Kyrö: Hiihtoliitossa oli dopingkulttuuri
