Hiihtoliiton toimitusjohtaja Jari Piirainen kiistää olleensa suomalaisen hiihdon dopingkomppanian päällikkö 1990-luvulla. Maastohiihdon entinen päävalmentaja Kari-Pekka Kyrö nimesi tiistaina Piiraisen "komppanian päälliköksi" STT:n haastattelussa. Piirainen toimi vuosina 1989-97 Hiihtoliiton maastohiihdon lajipäällikkönä.
- Väite ei pidä paikkaansa. Tiedän tasan tarkkaan, mitä olen tehnyt. Jos sitten joku on tehnyt jotain muuta ja minä olen ollut lajipäällikkö, niin sitä kautta Kyrö voi näin sanoa, Piirainen totesi.
Piirainen totesi kertoneensa moneen kertaan ne yhteydet, mitkä hänellä on ollut hiihdon dopingiin 1990-luvulla.
- Ainoa kerta oli se, kun Jari Isometsä sai varoituksen (vuonna 1996 yskänlääkkeen käytöstä), Piirainen muisteli.
Piirainen on lisäksi myöntänyt kuljettaneensa vuoden 1997 MM-hiihtoihin plasmanlaajentajia ja ravintoliuoksia, mutta ne eivät silloin olleet kiellettyjä aineita.
Piirainen muistutti STT:lle, ettei hänellä ole mitään syytä vääristellä totuutta.
- Hiihtoliiton toimitusjohtajana käry kävisi takuuvarmasti, jos valehtelisin, Piirainen sanoi.
Piirainen toivoo, että dopingsyytösten vyyhti keskusrikospoliisin lisätutkinnan avulla viimeinkin selviäisi.
- Viranomaistahot tutkivat asioita laillisuusnäkökulmista. Se sopii meille (Hiihtoliitolle) erittäin hyvin, Piirainen totesi.
(Seitsemän uutiset 16.06.2008)
Lue myös:¶
Kyrö: Matikainen yksi valehtelijoista
Kyrö: Hiihtoliitossa oli dopingkulttuuri
Kyrö vahvisti: Sain Vähäsöyringiltä dopingia
Hiihtodopingjuttu paisuu, Kyrö virallisiin kuulusteluihin
Piirainen dopingjatkotoimista: Ei yllätys
Aiempia uutisia aiheesta:
Piirainen: Toivottavasti Kyrö ei ole kostamassa
(MTV3-STT)
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää