Kansanedustajan, Olympiakomitean varapuheenjohtajan ja hiihdon olympiavoittajan Marjo Matikainen-Kallströmin (kok.) mielestä hänen kohdistuneet EPO-pulloväitteet ovat poliittista ajojahtia. Nelosen IS-urheilu-uutiset väitti tiistaina, että hiihtäjä Marjo Matikaisen pöydällä oli epo-hormonipullo hiihtomaajoukkueen leirillä marraskuussa 1988.
- EPO:a en ole koskaan nähnyt enkä ole koskaan käyttänyt, Matikainen-Kallström vakuutti MTV3:lle.
Nelosen mukaan heillä on asiasta kahden maajoukkuejäsenen valaehtoinen lausunto. Toinen jäsenistä kertoi nähneensä pullon ja toinen olleensa henkilö, jolle silminnäkijä kertoi leirin jälkeen, mitä oli Matikaisen pöydällä nähnyt.
Nelosen IS-urheilu-uutisten mukaan maajoukkue leireili Sodankylässä marraskuun 18.-25. päivä, ja Matikaisen pöydällä oli tuolloin pieni nestettä sisältänyt lasipullo, jonka kyljessä luki "erythropoietin", mikä viittasi jo tuolloin urheilussa kiellettyyn EPO-hormoniin. EPO-hormoni kiihdyttää veren punasolutuotantoa ja parantaa näin hapenottokykyä.
Nelosen mukaan heillä ei ole näyttöä siitä, että pullo olisi varmuudella kuulunut Matikaiselle. Matikainen-Kallström sanoo STT:n haastattelussa, että ei ole koskaan käyttänyt EPO-hormonia tai muita urheilussa kiellettyjä aineita.
- Ei ole tarvinnut. Tämä vaikuttaa ihan poliittiselta ajojahdilta. Ei minulla ole yhtään käsitystä, kuka olisi tämän takana. Tässä on kokoomuslaisia poliitikkoja ollut jahdattavana, Matikainen-Kallström sanoi STT:lle.
- Ilmapiiri vaikuttaa sellaiselta, että julkisuuden henkilöä on helppo ampua vähän asialla kuin asialla.
Matikainen-Kallströmin mukaan hänellä ei ole aavistustakaan siitä, ketä nämä kaksi mainittua maajoukkuejäsentä voisivat olla.
- Toinen kysymys on se, ollaanko tässä (valaehtoisessa lausunnossa) oltu oikeudessa vai mikä tämä on.
"Kuka käyttäisi toisten nähden?"
Matikainen-Kallström sanoo kuulleensa epo-hormonista ensimmäisen kerran vasta 1990-luvulla. Hänen mukaansa hän ei koskaan törmännyt dopinginkäyttöön Suomen maajoukkueessa.
- En pysty sanomaan, mitä muut ovat tehneet. Ei ainakaan minun silmin ja korvin, Matikainen painottaa.
Urallaan olympiakultaa, kaksi maailmanmestaruutta sekä kaikkiaan kahdeksan henkilökohtaista arvokisamitalia ja kolme maailmancupin kokonaisvoittoa saavuttanutta Matikainen-Kallströmiä huvittaa erityisesti epäilty lasipullo, jossa EPO:a väitetään olleen.
- Onko kukaan nähnyt ja mitä? Jos joku haluaa käyttää kiellettyjä aineita, onko se sellaista, että sitä käytetään toisten nähden? Tämä alkaa saamaan huvittavia piirteitä, Matikainen-Kallström hymähti.
Matikainen-Kallströmin mielestä tällaiset huhupuheet olisi syytä tutkia kunnolla, eikä heittää ilmaan epämääräisiä syytöksiä. Syytöksistä huolimatta hän ei aio ryhtyä vastatoimenpiteisiin.
- Minähän tässä olen syytettyjen penkillä. Onko tässä ylipäätään mitään vaihtoehtoa, jos halutaan maine pilata. Se on mahdollista tällaisilla huhupuheilla.
- Näiden henkilöiden (kaksi maajoukkuejäsentä) olisi syytä tulla julkisuuteen ja pyytää anteeksi, jos lähdetään syyttömiä syyttelemään.
(MTV3-STT)
Katso Netti-tv:stä:
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää