Geeniterapiassa potilaiden omia soluja muokataan geneettisesti ja palautetaan takaisin potilaalle.
Viisi autoimmuunitauti lupusta sairastavaa henkilöä on saanut huomattavaa helpotusta elämäänsä geeniterapiakokeilun ansiosta Britanniassa.
CAR-T-soluhoidossa veren T-soluja muokataan ja palautetaan infuusiossa potilaan verenkiertoon immuunijärjestelmän uudelleenkäynnistämiseksi.
Hoidosta on saatu hyviä tuloksia myös syövän hoidossa. Guardian kertoo, että nyt tekniikan avulla on käytännössä saatu parannettua viisi lupusta sairastavaa henkilöä ja heidän sairautensa on remissiossa. Hoitoa saaneet potilaat olivat 19–50-vuotiaita.
CAR-T-soluhoito täytyy antaa vain yhden kerran. Guardianin mukaan hoito saattaa muuttaa lupuksen hoidon ja poistaa elinikäisen lääkinnän tarpeen.
Yksi koehenkilöistä kertoo, että hänellä ei ole hoidon jälkeen enää lainkaan sairauden aiheuttamia pääoireita. Hän on myös päässyt hiihtämään ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen.
Lue myös: Yleinen tapa lisää jo pienissäkin määrin useiden syöpien riskiä
– Minun munuaiseni, sydämeni ja keuhkoni olivat menossa huonoon suuntaan. Mutta nyt minulla ei ole enää näitä ongelmia. Se on aivan ihmeellistä. Kun mietin elämääni ennen ja nyt, niin ero on kuin yöllä ja päivällä, potilas kertoo hämmästyneenä.
Lupus saatiin geeniterapian avulla remissioon vain muutamassa kuukaudessa. Myös taudin aiheuttamat munuaisvauriot saatiin tasapainoon ja vaurioissa havaittiin parantumista.
Lupus (Systeeminen lupus erytematosus, eli SLE) on krooninen autoimmuunitauti, jossa immuunijärjestelmä hyökkää tervettä kudosta vastaan aiheuttaen tulehdusta elimistössä.

