Kyllikki Saaren murhasta on kulunut 68 vuotta. Murha ei rikoksena vanhene koskaan, mutta Kyllikin tapauksessa se ei myöskään ole unohtumassa aivan lähiaikoina.
Suohauta, rippikuva ja paperille kirjailtu runo, joka päättyy sanoihin kauanko kestää tää eloni tie.
Isojokilaisen Auli Kyllikki Saaren (1935–1953) murha on suomalaisen rikoshistorian selvittämätön klassikko ja tragedia, jonka merkkipaalut on kirjattu lukuisiin juttuihin ja kirjoihin.
Kaanonisoidut tapahtumat kulkevat aikajärjestyksessä näin: Toukokuisena iltana Kyllikki pyöräili hartaustilaisuudesta kotiin ja katosi. Heinäkuussa Saaren polkupyörä löytyi katoamispaikan läheltä suosta. Lokakuussa, viisi kuukautta katoamisen jälkeen, oli vuorossa Kyllikki Saaren suohaudan paljastuminen.
Alaruumis oli paljas ja toinen rinta ulkona liiveistä. Kateissa olivat ja ovat yhä rannekello, lompakko ja virsikirja.
Kyllikin hautajaisiin osallistui noin 25 000 ihmistä eli neljä kertaa sen verran väkeä kuin Isojoella tuolloin asui.
Tarinoissa Kyllikki on siveellinen ja viaton, paremman sanan puutteessa liki pyhimysmäinen suomineito, jonka paha vei.
17-vuotiaalle Kyllikki Saarelle ehti viimeisen vuoden aikana kuitenkin sattua ja tapahtua yhtä sun toista, kuten historiantutkija Teemu Keskisarja uutuuskirjassaan Kyllikki Saari – Mysteerin ihmisten historia (2021) kertoo.
Olipa hänellä "poikatuttavakin"
Kyllikki Saari pelkäsi etukäteen viimeistä polkupyörämatkaansa. Yöpaikkaa tarjosi ainakin kolme tahoa. Kyllikki kieltäytyi jokaisesta tarjouksesta ja lähti kotia kohti iltakymmenen korvilla.