Kuvat vammoista järkyttävät – viikateiskun suuhunsa saanut junioripelaaja kertoo kärsimyksestään: "Tunsin vain yhden hampaan suussani"
Ruotsissa 19-vuotiasta jääkiekkojunioria syytetään törkeästä pahoinpitelystä. Pelaaja iski vastustajan pelaajaa voimalla kasvoihin.
Tilanteessa uhriksi joutunut Kid Andersson kertoo kärsineensä tapauksesta fyysisten vammojen lisäksi psyykkisesti.
Epäilty rikos tapahtui Avestan ja Hille/Åbyggebyn välisessä jääkiekko-ottelussa tammikuussa. Tilanne sai alkunsa, kun 18-vuotias Andersson roiskaisi vaihtoaitiosta vettä vastustajan pelaajan päälle.
Pelaaja reagoi tekoon kääntymällä ympäri ja iskemällä Anderssonia mailallaan valtavalla voimalla suoraan kasvoihin. Veren alettua virrata Andersson kuljetettiin ambulanssilla hätäleikkaukseen.
Apulaissyyttäjän nostamassa kanteessa todetaan, että Andersson kärsi laajoja hammasvaurioita, leukamurtumia ja haavoja.
Andersson totesi kuulusteluissa, että iskusta aiheutunut kipu oli hänen elämänsä pahin.
– Tuntui, kuin koko leukani olisi työnnetty kurkkuun. Tunsin vain yhden hampaan suussani, Andersson kertoo.
Kuvia Anderssonin järkyttävistä vammoista löydät Aftonbladetin jutusta.
Lisäksi hän on kärsinyt univaikeuksista. Andersson kertoo nukahtavansa huonosti ja näkevänsä paljon painajaisia.
Syytetty pelaaja myöntää tapahtuneen, mutta kiistää rikoksen. Hänen mukaansa hän tähtäsi ja osui vesipulloon.
Asiaa on tarkoitus käsitellä Ruotsissa käräjäoikeudessa vuoden 2023 maaliskuussa.
Ruotsin Jääkiekkoliitto määräsi mailalla lyöneen pelaajan vuoden loppuun saakka ulottuvaan pelikieltoon.
Uusimmat
-
23:36
Slovakian varapääministeri BBC:lle: pääministeri Ficon tila ei enää kriittinen – tämä hyökkäyksestä tiedetään
-
22:33
Cristiano Ronaldo paljasti sääntönsä, joka voi kavahduttaa tavan tallaajaa: "En koskaan"
-
22:32
Biden ja Trump sopivat televisioväittelyiden ajankohdista – aikovat rikkoa vuosikymmenten perinnettä
-
22:10
Kimmo Vehviläinen oli ennen koko ajan kahvikuppi kädessä: "Se oli minulle tuttipullo"
-
22:02
Jami Kinnunen kiskaisi hienon keihäsennätyksen – suomalaislupaukselta melkoinen parannus
-
21:56
Pysyisitkö sinä kyydissä? Kiinalaisen lajittelukeskuksen työtahti häkellyttää
-
21:41
Lotta Harala aitoi voittoon kansainvälisessä kisassa – ikävää kerrottavaa voinnista
-
21:33
Georgian presidentti tyrmää "venäläislain" MTV:n haastattelussa – sanoo käyttävänsä veto-oikeutta
-
21:20
Tanskan kuningas Frederik ja kuningatar Mary viettävät 20-vuotishääpäiväänsä haastavien aikojen jälkeen – hovi julkaisi kesäisen kuvan
-
20:52
Muistatko SM-liigan tshekkilegendan? Näkee yhä painajaisia Leijonista
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
Lataa lisää