Kuvat saavat voimaan pahoin: Koiran kieli jäi jumiin yleiseen leluun – hirvittävät seuraukset
Poppy-koiran kieleen tuli karmaisevat vammat, kun sen kieli jäi jumiin kumisen pallon ilmareikään. Varoitus: Artikkelin kuvat eivät sovi herkille!
Foxhallin eläinlääkäriklinikan julkaisemat järkyttävät kuvat paljastavat, kuinka pahasti Poppy-koiran kieli vahingoittui palloleikin seurauksena, kertoo The Sun.
Omistajat Helen ja James Hartley eivät olleet kotona, kun Poppyn kieli jäi leikin tuoksinassa jumiin kumisen lelupallon ilmareikään. Siitä ei ole varmuutta, kuinka kauan sen kieli ehti olla jumissa.
Poppy vietiin eläinlääkäriin
Kun Hartleyt tulivat kotiin, he onnistuivat saamaan pallon irti kielestä. Vaikka Poppy vaikutti pirteältä, se ei esimerkiksi kyennyt juuri syömään tai juomaan, joten koira päätettiin viedä eläinlääkärin pakeille varmuuden vuoksi.
Eläinlääkärillä havaittiin, että Poppyn kieli oli hyvin turvonnut ja siinä oli nähtävissä punainen viiva kohdassa, jossa pallo oli vaikuttanut verenkiertoon. Koska koira oli kuitenkin iloinen, söi tarjotut herkut ja kielikin oli muutoin vaaleanpunainen ja normaalin oloinen, lemmikki sai vain turvotukseen auttavaa lääkettä ja ajat päivittäisiin tarkastuksiin.
Kuvat järkyttävät
Poppy tuli seuraavan viikon aikana tarkastukseen joka päivä. Tarkastuksissa havaittiin, että punainen viiva kielessä vaihtui ensin mustelmaksi, sitten mustelmat alkoivat haista ja muuttua valkoisiksi laikuiksi, sitten mustiksi ja lopulta ne menivät kuolioon. Poppylle jäi kielen molemmille puolille valtavat lovet kohtiin, joissa pallo oli ollut kiinni.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
"Söi ja joi heti, kun heräsi"
Poppy pääsi leikkaukseen, jossa kuollut kudos poistettiin ja kieli ommeltiin taas kasaan.
– Leikkaus oli menestyksekäs, eivätkä hoitajamme olleet uskoa, kun Poppy söi ja joi heti, kun se heräsi, eläinlääkärin edustaja kertoo päivityksessä.
Päivityksessä muistutetaan kiinnittämään huomiota lelujen turvallisuuteen.
– Poppyn omistajat halusivat, että jaamme sen tarinan tuodaksemme esille vaarat siinä, että koira jätetään yksin lelujen kanssa, vaikka ne vaikuttaisivat kuinka viattomilta.
Poppyn kieli on parantunut hyvin.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Videolla ohjeet: Näin leikkaat koiran kynnet.
Uusimmat
-
21:03
Näin huippumalli Niina Kurkinen päätyi valmentamaan ihmisiä eroamaan oikein: "Nelikymppisenä olin niin pohjalla"
-
20:57
Niinistö näki mahdollisuuksia kestävän kasvun edistämiseen Sao Paulossa Brasiliassa
-
20:54
Blinkenin Suomen-puheessa oli uusi Ukrainan sotaa koskeva seikka – Risto E. J. Penttilä: "Pikkuhiljaa lähdetään rakentamaan reittiä kohti rauhaa"
-
20:46
Pekka Pouta kuukausiennusteesta: "Kaksi viikkoa viileätä ja sitten..."
-
20:44
Kalle Rovanperä teki itselleen valtavan palveluksen – Sardinian monsteripätkä oli maineensa veroinen: "Suuri osa tuli siinä"
-
20:44
Kaatosateet ja tulvat ajoivat satojatuhansia kodeistaan Japanissa
-
20:19
Max Verstappen napsi pohja-ajat Barcelonassa – Bottas kiristi
-
20:13
Nainen jekutti poikaystäväänsä lomalla – katoavat uimashortsit aiheuttivat naurunremakan
-
20:11
Vapaan Venäjän legioona väittää taistelevansa venäläisjoukkoja vastaan Belgorodissa
-
20:09
Risto E. J. Penttilä Blinkenin vierailusta: "Suomen kansainvälinen asema on nyt vahvempi kuin pitkään, pitkään aikaan"
-
20:01
Tämä mahdollisti Esapekka Lapin komean nousun kärkeen – riskitaktiikan taustalla yksi iso onnistuminen: "Ei ole Grönholm siellä"
-
20:00
Kaksi junaa törmännyt toisiinsa Intiassa: Ainakin 50 kuollut
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo tyrmistyy kommentista: "Olet tehnyt sen jo ihan itse"
-
19:41
Säveltäjä Kaija Saariaho on kuollut
-
19:15
Vieläkö muistat Haminan mursun? Eläin sijoitetaan Luonnontieteellisen museon paraatipaikalle – tältä se näyttää nyt
-
19:05
Esko Eerikäinen onnitteli äitiään syntymäpäivänä vanhojen kuvamuistojen kera: "Meidän suhde on erityinen, välillä kummallinen"
-
19:01
Uskomaton suoritus: Daryl yhdisti kaksi monelle supervaikeaa taitoa ja teki 13 sekunnin ennätyksen
-
18:59
SM-liigan finalistijoukkue kiskaisi loistosaaliin – järisyttävää jälkeä Suomessa takonut tähtipelaaja tekee paluun
-
18:54
Blinken lähetti Helsingistä tiukat terveiset Putinille – MTV seuraa sotaa
-
18:49
Esapekka Lappi nousi rallin kärkeen! Kalle Rovanperältä tuima veto kovassa kelissä – näin perjantai Sardiniassa eteni
-
Lataa lisää