KUVAT: Perheenlisäystä saanut näyttelijäpari osti uuden kodin

Helmikuussa perheenlisäystä saaneet John Krasinski ja Emily Blunt ovat sijoittaneet uuteen kotiin.

Näyttelijäpariskunta John Krasinski ja muun muassa Paholainen pukeutuu Pradaan -elokuvasta tuttu Emily Blunt ostivat uuden kodin perheelleen Los Angelesista vain viikkoja esikoistyttärensä Hazelin syntymän jälkeen. Hintaa uudelle asumukselle tuli 1,9 miljoonaa euroa.

Avioparin uudessa kodissa on neljä makuuhuonetta ja neljä kylpyhuonetta. Neliömetrejä talossa on reilut 320. Talossa on myös suuri keittiö, jonka saareke yhdistää sen olohuoneeseen. Päämakuuhuoneen yhteydessä on luksustason kylpyhuone sekä vaatehuone. Kolme muuta makuuhuonetta ja kaksi kylpyhuonetta ovat talon toisessa siivessä.

Etelä-kalifornialaiselle tyylille ominaiseen tapaan talossa on runsaasti suuria ikkunoita ja ulkotilat ovat hulppeat. Pihalta löytyy muun muassa valtava uima-allas, joka on ympäröity kivipatioilla, siistillä ruohikolla ja puutarhalla. Talosta on näkymät kanjonille ja kaupunkiin.

Kiinteistö on Konttori-sarjasta tutun Krasinskin ja Bluntin kolmas. Heillä on myös lomakoti Kalifornian Ojaissa sekä vuonna 2009 ostettu koti Länsi-Hollywoodissa.

LUE MYÖS:

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat