Parhaillaan keikkayleisöä Olympiastadionilla valloittavan Cheekin rinnalla on tänään nähty eilisen tapaan runsas tähtikaarti ja monipuolinen lavashow.
Helsingin Olympiastadionilla parhaillaan esiintyvä suosikkiräppäri Cheek on toi tänään toiselle stadionkeikalleen setelisadetta, ilotulituksia ja vanhoja sekä uusia tähtivieraita.
Samoin kuin eilen, myös tänään konsertti starttasi Sokka irti -kappaleella, jonka aikana supertähti oli pukeutunut kokovalkoiseen asuun ja aurinkolaseihin. 40 000 räppifanista koostuva yleisö villiintyi täysin jo konsertin ensimmäisen kappaleen aikana.
Eilenkin lavalla nähtyjen räppimiesten Elastisen, Illin ja Uniikin lisäksi Jos mä oisin sä niin mäkin olisin mun kaa -kappaleen feattaajana yllätti Redrama.
Tääl on bileet kaikki sileeks -kappaleen aikana lavalla nähtiin näyttävää pyrotekniikkaa. Tämän lisäksi täysi stadionillinen Cheek-faneja pääsi ihastelemaan Helsingin syysillassa oikeita ilotulitteita.



