Kuvat: 1960-luvun Miss Suomet olivat suloisia kaunottaria
Studio55.fi-lähetyksessä vierailee perjantaina Virpi Miettinen, Miss Suomi vuodelta 1965. Vierailun kunniaksi kokosimme gallerian kaikista kauneimman kruunun 1960-luvulla kutreilleen saaneista suomalaismisseistä.
Virpi Miettinen lienee 1960-luvun misseistä suurelle yleisölle tunnetuin nimi. Studio55.fi haastattelikin häntä elämän monirikkaista vaiheista pari vuotta sitten.
Joku ehkä muistaa erikoisen episodin vuosikymmenen alusta: vuoden 1960 Miss Suomi Tarja Nurmi valittiin kauneimmaksi jo vuonna 1959 – hän sai pitää tittelin vuoden tavallista pidempään, koska vuoden 1960 kilpailun tasoa pidettiin lopulta liian heikkona.
Muista 1960-luvun Miss Suomista tiedetään ainakin se, että Ritva Wächter työskenteli pitkään Finnairilla lentoemäntänä ja jatkaa vielä eläköityäänkin vintage-vaatteiden myymistä omassa liikkeessä. Nykyään Belgiassa asuva Kaarina Leskinen puolestaan toimii matkailualan yrittäjänä.
Marja-Liisa Ståhlbergin tiedetään työskennelleen aikoinaan ainakin pankissa ja kauneussalongissa, Sirpa Suosmaan Speden saluuna -televisiosarjassa, Satu Östringin politiikassa ja Uukuniemen kunnanjohtajana, Leena Brusiinin mallina ja näyttelijänä ja Harriet Erikssonin mallina ja lentoemäntä. Ritva Lehto kuoli jo 25-vuotiaana.
Lähde: Wikipedia, Yle.fi, Iltasanomat.fi, Blog.finnair.com
Uusimmat
-
17:27
Nainen pahoinpiteli avomiestään kiehuvan kuumalla vedellä ja veitsellä
-
17:22
Jarmo Kekäläinen on ison päätöksen äärellä – Patrik Laineen uusi NHL-luotsi selviää pian
-
17:20
Wagner-pomo Prigozhin raivoaa Venäjän puolustusministeriölle Moskovan väitetyistä drone-iskuista – MTV seuraa sotaa
-
17:15
Sovittelussa ei sopua, lakot alkavat yksityisissä päiväkodeissa
-
17:15
Maajussi-Asgeirin puolisoehdokas on tunnetun tubettajan äiti – tätä asiaa yksinhuoltaja joutui puntaroimaan
-
16:59
Nato lähettää lisäjoukkoja Kosovoon
-
16:51
Promoottori vihjasi nyrkkeilyn supertähtien huippuottelun mahdollisuudesta
-
16:47
Nämä tahot voivat olla Moskovan iskujen takana, arvioi Jarmo Lindberg: "Jos kyseessä on separatistijoukko, on Venäjällä käsissään uudenlainen ongelma"
-
16:32
Juristi käytti ChatGPT:tä oikeusjutussa – tekoäly viilasi huolella linssiin
-
16:24
SM-liigaseuran toimitusjohtaja irtisanoutunut tehtävästään
-
16:15
Benedict Cumberbatchin kotiin hyökkäsi mies kalaveitsen kanssa – sai teostaan sakkoja ja lähestymiskiellon
-
16:00
Iltalehden avustajan Ukraina-uutisoinnissa epäselvyyksiä – kymmeniä artikkeleita poistettiin verkkosivuilta
-
15:57
Lionel Messi jätti arvokkaan tilaisuuden väliin – nautiskeli samaan aikaan megabändistä Barcelonassa
-
15:53
Mies valeli avovaimonsa exän ulko-oven sytytysnesteellä ja tuikkasi tuleen – murhan yritys vaaransi kerrostalon muutkin asukkaat
-
15:39
Juventus välttää uudet pistemenetykset – suostuu maksamaan sakot väärinkäytösepäilystä
-
15:35
Pääkaupunkiseudulla jyllää HIV-epidemia – Asiantuntija: Testausta tulee tehostaa
-
15:30
Asuntojen hintojen alamäki jatkui huhtikuussa – kauppojen määrä supistui kolmanneksella
-
15:19
Yhdysvaltalaisyhtiö suunnittelee Suomeen kolmea vihreän vedyn tuotantolaitosta – työllistävät suoraan 1 000 henkilöä
-
15:14
Valioliigan sensaationousijan kapteeni edelleen sairaalassa – valmentajalta lisätietoja tilasta
-
15:02
Pitääkö olla huolissaan -ohjelma loppuu – näin Jenni Pääskysaari herkistyy viimeisessä loppujuonnossaan
-
Lataa lisää