Kuuluisuudet lomailevat Kuusamossa – katso kuvat majapaikasta
Kuninkaallisia, formulatähtiä ja Hollywood-kuuluisuuksia lomailee matkailuyrittäjän mukaan Suomen Lapissa tiuhaan tahtiin. Mikä tähtiä Pohjolan perukoille houkuttaa?
Puolitoista vuotta sitten Kuusamossa piisasi suuren maailman melskettä, kun Lapin lakeuksilla kuvattiin ansioituneen brittiohjaaja Joe Wrightin trilleriä Hanna (2011). Paikallinen matkailualan yrittäjä Marjo Määttä muistelee, että kuvauksissa oli suuren maailman tyyliä: lunta saatiin siirrellä tuntikaupalla kuvauspaikoilla. Maailmankuulut näyttelijät Eric Bana ja Saoirse Ronan majoittuivat aivan Rukan keskuksessa. Määttä ei kuitenkaan tähdistä hätkähdä: Lapissa on totuttu lomaileviin kuuluisuuksiin.
Nimiä Määttä ei paljasta, mutta myöntyy mainitsemaan, että Rukalla on nähty esimerkiksi formulamaailman huippuja ja supertähtiä niin koti- kuin ulkomailtakin.
– Kolmisen vuotta sitten eräs eurooppalainen kuninkaallinen perhekin vieraili täällä, eikä siitä missään uutisoitu, Määttä iloitsee. Tulijoiden yksityisyyden vaaliminen on kunnia-asia.
– Kuuluisuudet kulkevat täällä Kuusamossa anonyymeinä, ei heistä huudella. Me suomalaiset olemme vaatimattomia ja hienotunteisia, kunnioitamme ihmisen yksityisyyttä.
Tieto tähtivieraista pidetään pienen piirin sisällä, ja työntekijöillä on vaitiolovelvollisuus. Kuuluisuudet saapuvat Kuusamon pienelle lentokentälle yleensä yksityiskoneella, josta heidän on helppo siirtyä huomaamatta majapaikkaansa.
– Saamme paljon positiivista palautetta siitä, että täällä he saavat olla hetken poissa hyörinästä.
Paparazzien puute voi osaltaan selittää Lapin suosiota supertähtien keskuudessa, mutta Määtän mukaan on muitakin valtteja.
– Puhdas luonto, valkoinen lumi, koiravaljakkoajelut, porot ja esimerkiksi moottorikelkkailu, jota ei voi vaikkapa Keski-Euroopassa kokea. Täällä he voivat ajella vaikkapa 10 kilometriä moottorikelkalla ilman, että kukaan tulee vastaan, Määttä listaa.
– Suomella on maailmalla hyvä maine: olemme yksi maailman turvallisimmista ja puhtaimmista maista. Joulupukki tietysti houkuttelee, etenkin lapsiperheitä.
Ketä kuuluisuutta Määttä haluaisi Lapin lakeuksilla kestitä?
– Yhdysvaltain presidentti Barack Obamaa. Luulisin, että hänellä on paljon kiireitä. Voisimme näyttää pari päivää kiireettömyyttä, Määttä tuumii hymyillen.
Uusimmat
-
22:43
EU-parlamentti haluaa estää Unkarilta EU-puheenjohtajuuden ensi vuonna – "Viktor Orban näyttää yhä elävän kuvitelmassa..."
-
22:32
Onko sähköpotkulaudoilla ikärajaa?
-
22:14
Hallitusneuvottelujen sopua ulko- ja turvallisuuspolitiikasta hiertää enää kiista kehitysyhteistyön leikkauksista
-
22:07
Gasellit-yhtye muistelee ikimuistoisimpia festarimuistoja: "Pelasimme aamukuuteen asti"
-
21:34
Suomeen kaavailtu jättimäisiä vetyhankkeita – riittääkö niille sähköä?
-
21:30
Janette Lepistö huimaan merkkipaaluun Superpesiksessä
-
21:19
Seurapomolla keitti täysin kiinni – huristi pyörätuolilla huutamaan tuomarille keppiään heristäen
-
21:01
Kansainvälisten artistien keikkapalkkiot ovat kasvaneet huimasti – Ruisrockin promoottorin mukaan taustalla monta syytä
-
20:58
Jasper Pääkköselle yllättävä kutsu Lappiin, sai tiedon MTV:ltä häämatkallaan – näin hän vastaa ja esittää toiveensa kutsujalle
-
20:38
Merja Ylä-Anttila kertoo, miten leikkaukset vaikuttaisivat Ylen toimintaan: "Ei se millään juustohöylällä tule"
-
20:13
Italialaismies teki huimapäisen ennätyksen – näin sujuu nuorallakävely 137 metrissä
-
20:02
SM-liigasta tuttu maalitykki siirtyy KHL:ään
-
20:00
Salkkarit-poliisit hämmentyvät hälytystehtävässä: "Mitä helvettiä?"
-
19:58
Juniori löi toista jalkapallo-ottelussa – 15-vuotias poika kuoli
-
19:56
Saksa määräsi Venäjän konsulaatteja suljettavaksi maaperällään – MTV seuraa sotaa
-
19:04
Tämän takia Game of Thrones -tähti Pedro Pascal sai innokkailta faneiltaan silmätulehduksen
-
19:01
Eläinsuojeluhdistys kertoo "älyttömästä määrästä" loukkaantuneita siilejä – "Robottiruohonleikkurit kieltäisin lailla"
-
18:58
Jahtaamistilanteesta kehkeytyi epäilty törkeä ryöstö – poliisi pyytää havaintoja
-
18:32
Dominik Hašek ikuistettiin surulliseen videoon – Tshekin jääkiekolla murheellinen päivä
-
18:28
Manchester United -tähti joutui epämukavaan tilanteeseen – palkintojenjakajan seksistinen kommentti aiheutti kohun
-
Lataa lisää