Tampereen Särkänniemi, Helsingin Linnanmäki ja Naantalin Muumimaailma. Siinä ovat Etelä-Suomen tunnetuimmat perhelomakohteet. Mutta mitä muuta voi tehdä kuin suunnata kasvukeskuksiin?
Viiden jälkeen -ohjelmassa järjestettiin arvonta siitä, minkä kolmen pikkukunnan lomatarjontaa tehdään tutuksi muun muassa hissipuheella. Arvonta suosi Tervoa, Siikaisia ja Oripäätä.
Tervo: "Huvipuisto alkaa kotiovelta"
Suunnataan ensimmäisenä väkiluvultaan pienimpään Pohjois-Savon maakuntaan eli Tervoon. Sen maisemaa värittävät vesistöt, jotka vievät noin kolmanneksen kunnan pinta-alasta.
Tervo tunnetaan myös virtaavasta Äyskoskesta sekä satavuotiaasta kirkostaan. Kunta on mökkeilijöiden suosiossa: vapaa-ajan asuntoja on noin 900 ja sen myötä asukasmäärä yli kaksinkertaistuu kesällä.
Mutta miksi tänä kesänä kannattaa ohittaa huvipuistot ja suunnata Pohjois-Savoon?
– Tervossa parempaa on se, että täällä ei tarvitse lähteä minnekään ollakseen keskellä luontoa. Paitsi, että täällä luonto on niin lähellä meitä, täällä on myös ikivanha maaseutukulttuuri. Täällä luonto ja ihmiset ovat oppineet elämään sopusoinnussa keskenään. Meillä ei ole huvipuistoja. Meidän huvipuistomme alkaa kotiovelta, sanoo Riitta Raatikainen, aluehallituksen puheenjohtaja.
Siikainen: Ei valosaastetta
Pohjois-Savosta siirrytään Satakuntaan ja Siikaisiin. Tervon tapaan myös Siikaisissa riittää vesistöjä, kunnassa on peräti 51 järveä. Kunta lupaakin tarjota rauhaa ja rentoutumista.
– Meillä ei ole ruuhkaa. Meillä sinun ei tarvitse jonottaa. Ei Kehä I:llä eikä Kehä II:lla, eikä myöskään liikennevaloissa, koska niitä meillä ei ole. Sen jälkeen ajat Eteläpäähän (matkailukeskus), voit laittaa uikkarit päälle ja mennä järven rantaan, kuunnella, kun linnut laulavat. Kuuntelet omia ajatuksiasi. Siellä ei ole mitään muuta valosaastetta kuin aurinko ja ehkä loppusyksystä tähtiä, kertoo hissipuheessaan Siikaisen kunnanjohtaja Heli Kaskiluoto.

