Ministeri Juuso ei nauti SDP:n eikä keskustan luottamusta
SDP:n kansanedustajan Kim Bergin mukaan sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juuso (ps.) ei nauti SDP:n eduskuntaryhmän luottamusta.
Berg kertoi asiasta X-viestipalvelussa.
Bergin mukaan Juuso osoitti välikysymyskeskustelussa, ettei tämä pysty puolustamaan suomalaisille elintärkeitä palveluita hallituksen leikkauksilta. Hyvinvointivaltion syvimmän ytimen puolustajan on oltava ajan tasalla tehtävistään, Berg kirjoitti.
Käsiteltävänä olleen välikysymyksen olivat jättäneet yhdessä kaikki oppositioryhmät eli SDP, keskusta, vihreät, vasemmistoliitto ja Liike Nyt.
Jo aiemmin Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen kertoi STT:lle, että ryhmä aikoo esittää epäluottamusta sosiaali- ja terveysministeri Juusolle.
Eduskuntaryhmä päätti asiasta tänään ylimääräisessä ryhmäkokouksessaan.
Vasemmistoliitto kertoi jo aiemmin esittävänsä välikysymyskeskustelun yhteydessä epäluottamusta koko hallituksen lisäksi myös Juusolle.
Petteri Orpon (kok.) hallitus vastasi tänään eduskunnan täysistunnossa kaikkien oppositioryhmien jättämään välikysymykseen, joka koskee sairaaloiden alasajoa Suomessa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää