SDP kutsuu oppositiopuolueet koolle keskustelemaan Juuson luottamuksesta.
Vasemmistoliitto aikoo esittää eduskunnan välikysymyskeskustelun yhteydessä epäluottamusta koko hallituksen lisäksi erikseen myös sosiaali- ja terveysministeri Kaisa Juusolle (ps.).
Eduskunnassa keskustellaan tiistaina viiden oppositiopuolueen yhteisestä välikysymyksestä, joka koskee sairaaloiden alasajoa.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Jussi Saramon mukaan Juuso ei ole riittävästi perillä vastuualueensa päätöksenteosta.
– Kehysriihen myötä paljastui, että ideologisesti julkisia palveluita halveksuvan hallituksen lisäksi erityinen ongelma on, ettei vastuuministeri ole tehtäviensä tasalla, Saramo kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.
Saramo uskoo, että vasemmistoliiton epäluottamuslause sosiaali- ja terveysministerille saa tukea muista oppositioryhmistä.
– Muut puolueet eivät vielä ole päättäneet, mutta oletan, että tulevat mukaan, Saramo viestitti STT:lle.
"Sosiaali- ja terveysministeri on paljon vartijana"
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtajan Kim Bergin mukaan SDP kutsuu muut oppositioryhmät koolle keskustelemaan ministeri Juuson luottamuksesta.
Bergin mukaan opposition piirissä on viikonlopun aikana virinnyt laajaa keskustelua Juuson valmiuksista toimia keskeisen ministeriön johdossa.
Bergin mukaan sosiaali- ja terveyspalvelut ovat hyvinvointivaltion syvintä ydintä.
– Ihmisten on voitava luottaa siihen, että näistä elintärkeistä palveluista vastaavan ministeriön johdossa on ministeri, joka suhtautuu tehtäväänsä sen vaatimalla vakavuudella. Sosiaali- ja terveysministeri on hallituksessa paljon vartijana, Berg sanoo tiedotteessa.
