61-vuotias Matti Halme sai vajaa vuosi sitten kuulla sairastavansa parantumatonta syöpää. Eteenpäin on auttanut jaksamaan toive nähdä ensimmäisen lapsenlapsen syntyvän.
Vajaa vuosi sitten, 26. syyskuuta, helsinkiläinen Matti Halme oli menossa töihin käräjäoikeuteen, kun hän sai puhelun, joka käänsi koko hänen elämänsä päälaelleen.
Kuusikymppinen Matti oli sairastanut kesällä borrelioosin, jota hoidettiin voimakkaalla antibioottikuurilla. Kuurin jälkeen mies kärsi viikkokausia vatsavaivoista. Syksyllä Matin vaimo Liisa patisti miehensä vatsalääkärille, joka puolestaan passitti miehen tietokonetomografiaan.
Tutkimukset olivat jo lähes unohtuneet, kun Matti vastasi puhelimeensa. Soittaja oli lääkäri. Hän kertoi, että Matilla oli haimaperäinen kasvain. Matti käsitti heti, että kyseessä on siis levinnyt haimasyöpä – käytännössä kuolemantuomio.
Vaikka Matin ensimmäinen ajatus oli, että hän tulisi pian kuolemaan, ei mies lamaantunut. Hän kävi ilmoittamassa puheenjohtajalle, ettei voisi osallistua istuntoon. Sitten hän soitti vaimolleen ja aikuisille lapsilleen ja kertoi uutiset kaunistelematta, nousi takaisin autoon ja ajoi kotiin. Ahdistus heitti synkän viittansa arjen ylle. Matti laittoi ”paperit kuntoon”, esimerkiksi myi osuutensa asianajotoimistosta ja lomamökistä.
Matti pääsi nopeasti hoitoon, kuten hänelle puhelimessa luvattiin, mutta jo ensimmäisellä käynnillä lääkäreillä oli tarjottavanaan karu ennuste. Hoito olisi jarruttavaa, ei parantavaa. Elinaikaa ei olisi vuosia vaan kuukausia.
Haimasyövän oireet hämäävät
Haimasyöpä on vakava tauti, jota todetaan Suomessa vuosittain yli 1000 uutta tapausta. Se löydetään usein valitettavan myöhään epämääräisten oireiden vuoksi. Tyypillisiä haimasyövän oireita ovat laihtuminen, ylävatsakipu, selkäkipu, ihon kellastuminen ja suolen toiminnan muutokset – siis oireet, jotka voivat kertoa monesta muustakin sairaudesta.
Pitkään jatkuneet vatsakivut saivat Matin lääkärin pakeille, mutta jälkikäteen hän muistaa jo aiemmin oireilleensa tavalla, joka sopii haimasyövän tunnusmerkkeihin. Diagnoosia edeltävänä keväänä Matti tunsi aaltoilevaa kipua toisella puolella ristiselkäänsä. Oli lisääntynyttä ilman kertymistä vatsaan ja tavallisesta poikkeavaa fyysistä väsymystä.
Matin kohdalla syöpä oli lähettänyt haimasta etäpesäkkeitä. Hoitojen ansiosta haiman ja etäpesäkkeiden kasvaimet eivät ole suurentuneet, mutta miehen maksassa syöpä jyllää. Onni onnettomuudessa on, että hän ei ole kokenut syöpäkipuja.
Parempi elämä kuin toivoa saattoi
Matin diagnoosista on kulunut 11 kuukautta.
Hoidot julkisella puolella ovat loppuneet, ja nyt hän maksaa uuvuttavista ja pahoinvointia aiheuttavista sytostaattihoidoista yksityisellä puolella. Paranemiseensa Matti ei ole uskonut missään vaiheessa. Hän on alkanut jakaa ajatuksiaan elämän varrelta ja loppupuolelta ”Se on menoa Matti!” -blogissa.
Tappava syöpä on saanut Matin pohtimaan elämää ja kuolemaa. Matka nykypisteeseen ei ole ollut helppo, mutta hän ei muuttaisi mitään. Hän on saanut matkustella, harrastaa ja kokea. Työ juristina on ollut mielekästä. Kotona onnea on tuonut perhe: vaimo ja kaksi jo aikuisiksi kasvanutta lasta sekä vaimon kaksi lasta, jotka ovat tukeneet Mattia läpi vaikean vuoden. Kohtalokas sairaus on lähentänyt perhettä entisestään.
– On ollut niin paljon parempi elämä kuin olisin voinut toivoakaan, Matti sanoo.
Kaikille ei käy yhtä hyvä tuuri. Ensimmäisellä sytostaattihoitokerrallaan Matti näki täydellä osastolla parikymppisen pojan äitinsä kanssa. Surullisen suuresta joukosta erottuvan nuorukaisen kohtalo tuntui hirveältä ja epäreilulta. Häneltä saattoi jäädä kaikki kesken, suurin osa elämän iloista ja suruista kokematta.
Toki Matillakin olisi voinut olla vielä monia vuosia, vuosikymmeniäkin edessään. Eläkesuunnitelmat Etelä-Euroopan lämmöstä rakkaan vaimon kanssa nauttien tulevat peruuntumaan vääjäämättömän edessä. Lastenlastensa kehittymistä hän ei tule näkemään. Tyttären laskettu aika oli viime viikolla, mutta Matin ensimmäinen lapsenlapsi antaa vielä odottaa itseään.
– Kyllä se on ollut mulle keväästä asti yksi etappi. Haluan nähdä elämän jatkuvan, vaikka maailma on huonolla mallilla, Matti vastaa kysymykseen, mikä auttaa häntä jaksamaan.
"Olen alistunut väistämättömään"
Realistiksi tunnustautuva Matti sanoo, ettei pelkää kuolemaa – ainakaan tällä hetkellä. Hänellä on ollut vuosi aikaa valmistautua päivään, jona häntä ei enää ole. Hänestä tuntuu kuin olisi muurin juurella. Muurin, josta ei pääse yli eikä ympäri.
– Uskon, että olen alistunut väistämättömään, Matti sanoo.
Mutta mitä on muurin takana, mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Matti kertoo kasvaneensa uskonnollisessa perheessä. Usko on antanut voimavaroja kuolemansairaalle miehelle, eikä hän aio luopua ajatuksestaan, ettei elämä rajaudu siihen, mitä näemme, koemme ja tiedämme – vaikka järki muuta sanoisi.
Kuolema voi tuntua ahdistavalta ja epämiellyttävältä asialta, mutta siinä piilee myös piiru lohdullisuutta. Oikeudellisesta näkökulmasta voi katsoa, että kaikki maailman ihmiset ovat tasa-arvoisia ainakin yhdessä asiassa: jokainen meistä kuolee joskus. Silmät sammuvat, hengitys loppuu.
– Se on kuoleman kauneus, että joka ainut maailman mahtavin ja kurjin pannaan samalle viivalle, Matti toteaa.
Huumori kukkii sairaanakin
Vaikka vakavasti sairas Matti miettii paljon kuolemaa, ei se tarkoita, että hän olisi synkkä ihminen.
Jokaisen blogitekstinsä taitava kirjoittaja päättää puujalkavitsiin tai huvittavaan kertomukseen. Huumori on aina ollut elimellinen osa häntä, eikä hän voisi kuvitella, että kirjoittaisi lohdutonta tarinaansa ilman sutkautuksia. Saamansa palautteen ja määrällään yllättäneen 10 000 viikoittaisen kävijämäärän perusteella muutkin nauttivat Matin tasapainottelusta raa’an todellisuuden ja huumorin välillä.
Myös haastattelun lopuksi miehellä on heittää huulta:
– Tiedätkö, mitä eroa on valelääkärillä ja oikealla vakuutuslääkärillä. Valelääkäri on nähnyt potilaan.
Päivää myöhemmin Matti soittaa kertoakseen, että hänen tyttärensä on synnyttänyt pojan. Tuore isoisä on niin onnellinen, että itkukin pääsi. Elämä jatkuu.
Voit lukea lisää Matin tarinasta Se on menoa Matti! -blogista.